Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 21



 

Kallion seurakunnan toimintakertomukset 2023

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.02.2024 § 21

908/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään hyväksyä seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2023.

Päätetään merkitä tiedoksi tavoitealueiden toimintakertomukset vuodelta 2023 sekä kiinankielisen ja vironkielisen seurakuntatyön toimintakertomukset.

Tarkastetaan tämä pykälä kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

Käsittely

Keskustelussa tuotiin esille, että toimintakertomuksen ensimmäinen kappale on hyvä pohja ohjaamaan myös strategiatyöskentelyä.

 

Päätös

Päätettiin hyväksyä Kallion seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2023.

Merkittiin tiedoksi tavoitealueiden toimintakertomukset vuodelta 2023, sekä kiinankielisen ja vironkielisen seurakuntatyön toimintakertomukset.

Pykälä tarkistettiin kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymässä on käytössä yhteinen toimintakertomuspohja. Seurakunta laatii yhden sivun toimintakertomuksen lähetettäväksi yhtymään 16.2. mennessä. Seurakuntaneuvostoa varten tavoitealueet ovat laatineet sivun mittaisen kuvauksen keskeisimmistä toiminnallista muutoksista ja kehityskuluista. Lisäksi neuvostolle toimitetaan niiden kieliryhmien toimintakertomukset, joiden kotipesäseurakuntana Kallio toimii.

Liitteenä on lisäksi seurakuntayhtymän tilastoyksiön toimittamat jäsentilastot. Toiminnalliset tilastot löytyvät ajantasaisesti kirkon sivuilta: https://www.kirkontilastot.fi/

 

Lapsivaikutusten arviointi

Toimintavuoden toiminnasta on erikseen tehty lapsivaikutusten arviointi. Toimintakertomuksesta ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi

 

Jakelu

kirjaamo