RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Esityslista 18.08.2026/Asianro 6
Diakoniatyön taloudellinen avustaminen
Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 18.8.2026 74/00.01.01/2026 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka
Päätösehdotus
Päätetään diakoniatyön taloudellisen avustamisen periaatteet ja valtuusrajat Kallion seurakunnassa liitteen mukaisesti.
Käsittely
Päätös
Selostus
Kallion seurakunnan diakoniatyön taloudellisen avustamisen periaatteet ovat vanhentuneet. Säännöissä viitataan johtavan diakoniatyöntekijän tehtäviin. Seurakunnan johtavan diakonityöntekijän virka on täyttämättä. Lisäksi diakoniatyöstä on tullut viestiä, että voimassa olevat avustusrajat ovat nykytilanteessa liian pieniä. Uudistuksessa on huomoitu myös seurakunnan organisaation muut hankintavaltuusrajat ja yhdenmukaistettu käytäntöjä.
Diakonia-avustuksiin seurakunta on pitkään varannut budjettirahoitusta 30 000 euroa. Viime vuoden koko vuoden käyttö oli 33 848 euroa, johon sisältyi myös seurakuntalaisten antamien lahjoitusten jakaminen.
Seurakuntayhtymän ja seurakuntien välisen työnjaon selkeyttämisen jälkeen yhtymän koordinoima kriisirahasto lakkautettiin ja seurakunnan budjettiin menossa olevalle vuodelle siirrettiin aiemman päälle 15 000 euroa avustusmäärärahoja sekä 3000 euroa elintarvikekuluja yhteisöruokailuihin. Vuodelle 2026 ja esityksessä vuoden 2027 budjetiksi on avustusmäärärahojen suuruus siis 45 000 euroa. Tänä vuonna avustusmäärärahoja on heinäkuun loppuun mennessä käytetty noin 19 000 euroa.
Esitystä on viimeistelty diakoniatyöntekijöiden kommenttien perusteella. Esityksessä yhden diakoniatyöntekijäiden harkintavaltaa yksittäisen asiakkaan asiassa kasvatetaan 150 euroon. Lisäksi on lisätty kahden diakoniatyöntekijän harkinta alle 500 euron avustuksissa. Uudeksi kategoriaksi on lisätty 500-1000 euron avustukset organisaation muiden hankintavaltuusrajojen mukaisesti tavoitealueen johdolle. Näin kirkkoherra linjaisi vain suuremmista yksittäistapauksista. Lisäksi on kirjattu käytäntöjä muun kuin suoran rahallisen avun antamisen käytännöistä.
Kyseisellä päätöksellä on taloudellisia vaikutuksia seurakunnan budjettiin. Seurakunnan saamat lahjoitukset diakoniatyöhön ovat kuitenkin lisääntyneet. Seurakunnassa ei voida avustaa nykyisellä viranhaltijamäärällä ja rakenteella kovin paljon enempää ihmisiä määrällisesti. Tällöin on tärkeää, että avustus on vaikuttavan tasoinen suuruudeltaan.
Diakoniatyö avustaa myös lapsiperheitä ja päätöksellä on lapsivaikutuksia. Lapsiperheköyhyys Suomessa on kasvanut merkittävästi. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan viime vuonna köyhyysrajan alapuolella elävien lasten määrä nousi 31 000. Nyt useampi kuin joka kymmenes lapsi asuu pienituloisessa perheessä. Saman tutkimuksen mukaan lapsilisän reaaliarvo on 32% pienempi kuin vuonna 1994. (Sosiaali- ja terveysministeriön yhteisvaikutusten arviointi - Sosiaali- ja terveysministeriö ). Nostamalla diakoniatyön perhekohtaista avustusmahdollisuutta voidaan saada aikaan positiivisia lapsivaikutuksia.
Lisätiedot
riikka.reina@evl.fi
Jakelu
diakoniatyöntekijät