Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 21



 

Munkkiniemen seurakunnan toimintakertomus 2022

 

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 15.02.2023 § 21

210/00.01.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Munkkiniemen seurakunta Vähäkangas Päivi

 

Päätösehdotus

Hyväksytään Munkkiniemen seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2022 ja lähetetään se seurakuntayhtymän kirjaamoon. Merkitään tiedoksi työalojen toimintakertomukset.

 

 

 

Käsittely              Vapaaehtoisten seurakuntalaisten järjestämät säännöllisesti kokoontuvat piirit puuttuivat toimintakertomuksista. Jatkossa ne kirjataan jumalanpalveluksen ja musiikin toimintakertomukseen. Samoin esimerkiksi partiotoiminnan ryhmätilastot puuttuivat vuodelta 2022.

 

Päätös

Hyväksyttiin Munkkiniemen seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2022 ja lähetetään se seurakuntayhtymän kirjaamoon. Merkittiin tiedoksi työalojen toimintakertomukset.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Seurakunnan toiminnasta raportoidaan yhtymän yhteisellä toimintakertomuspohjalla. Toimintakertomus tulee käsitellä ja päättää seurakuntaneuvostoissa ja lähettää yhtymään 17.2.2023 mennessä.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Päivi Vähäkangas
paivi.vahakangas@evl.fi

 

Jakelu