Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 24


20 Taloudellinen avustaminen Kallion seurakunnassa

 

Taloudellisen avustamisen periaatteet Kallion seurakunnassa

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.02.2024 § 24

523/00.01.00/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Hyväksytään Kallion seurakunnan taloudellisen avustamisen periaatteet ja niihin kuuluva toimivalta liitteen mukaisesti.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan

 

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto on kausittain hyväksynyt diakonisen avustamisen periaatteet seurakunnassa. Näin seurakuntaneuvosto on vahvistanut sekä toimivallan että saanut tietoonsa toimintatavan, jolla diakonista apua seurakunnassa jaetaan.

Nyt päivitettäviin toimintaohjeisiin muutoksena on tullut lisäys oman toiminnan maksuvapautuksista. Näitä on aiemminkin myönnetty, mutta niitä ei ole mainittu taloudellisena avustuksena. Kun rippikoulumaksuja korotettiin vuodlele 2024, on oletettavaa, että näitä anomuksia tulee aiempaa enemmän ja tästä syystä kirjauksen on syytä olla myös tässä asiakirjassa.

Diakoniassa on otettu vuoden 2023 aikana käyttöön uusi asiakastietojärjestelmä, jonka käyttöönotto Kalliossa on sujunut hyvin.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Taloudellisella avustamisella on usein lapsivaikutuksia. Avustamisen periaatteissa on pyritty huomioimaan erityisesti lapsiperheköyhyyteen vaikuttaminen sekä perheiden suuremmalla avustussummalla että toiminnallisilla avustuksilla.

 

Lisätiedot

anne.maki-kokkila@evl.fi