Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 122



 

Lausunto Helsingin seurakuntayhtymän strategiasta

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.10.2023 § 122

428/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään antaa liitteen mukaiset vastaukset esitettyihin kysymyksiin.

 

 

 

Käsittely

Asiaa valmistellut työryhmä on lähenyt liikkeelle siitä, että Kallion seurakunnalle edellisellä luottamushenkilökaudella laadittu strategia tunnistaa ilmiöt edelleen kestävällä tavalla ja ovat sinänsä riittävä vastaus.

Keskustelussa todettiin, että yhtymän ja seurakuntien strategioiden erot pitää selkiyttää. Pitäisi olla selvänä ensin se, mikä on yhtymän tehtävä. Nyt annettavassa lausunnossa on huomattava, että tehdyt huomiot eivät ole tehtäväksiantoja yhtymälle.

Kiireinen päätöksenteko isojen asioiden äärellä ole voittavaa toimintaa. Kirkolla tulee olla vastauksia tulevilla vuosikymmenillä elävien elämänkysymyksiin. Keskustelussa todettiin, että lausuntopohjaan olisi hyvä vielä lisätä ajatus siitä, että ennen strategian hyväksymistä seurakuntien ja yhtymän työnjako tulee selvittää. 

Esittelijä ottaa ehdotuksen nimiinsä. Ja lausuntoon lisättiin lause: Ehdotammekin, että ennen strategian hyväksymistä seurakuntien ja yhtymän työnjako tulee selvittää.

 

Päätös

Annetaan liitteen mukaiset vastaukset käsittelyssä sovitulla lisäyksellä.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymä laatii Kirkko Helsingissä -strategiaa. Tässä strategiassa on tarkoitus kuulla seurakuntia eri tavoin. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 14.9.2023

1) merkitä tiedoksi toimintaympäristöanalyysin sekä hyväksyä skenaariomateriaalin strategian tausta-aineistoon

2) lähettää Kirkko Helsingissä -strategia-aineiston seurakuntaneuvostojen ja työntekijäkokousten käsittelyyn

3) pyytää seurakuntaneuvostoja ja työntekijäkokouksia toimittamaan vastauksensa aineistossa esitettyihin kysymyksiin viimeistään 20.10.2023 yhteiselle kirkkoneuvostolle.
 

Seurakunnan talous- ja strategiaryhmä on käsitellyt asiaa 28.9. ja päättänyt, että vastaus laaditaan Kallion seurakuntaneuvoston hyväksymää strategiaa ilmiöiden osalta päivittäen. Kirkkoherra on keskustelun pohjalta laatinut luonnoksen. Työntekijöiden osalta vastauksen antaa johtotiimi.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi

 

Jakelu

vastaukset annetaan webropol-kyselyä hyödyntäen