Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 73


 

Perhetyöntekijän viran täyttäminen

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 06.06.2023 § 73

32/01.01.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään siirtää Tytti Friberg perhetyöntekijän virkaan 1.7.2023 lähtien.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaan.

 

 

 

Selostus

Yhteinen kirkkovaltuusto on päättänyt Kallion seurakunnan seurakuntaneuvoston aloitteesta muuttaa nuorisotyöntekijän viran perhetyöntekijän viraksi. Päätös asiasta liitteenä.

Kirkkolain 6 luku 11 § määrittää milloin virka voidaan täyttää sitä auki julistamatta. Virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun:

1) henkilö otetaan hoitamaan virkaa sijaisena tai avoinna olevaan virkasuhteeseen määräajaksi;

2) taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanottu viranhaltija otetaan toiseen virkasuhteeseen;

3) 36 §:ssä tarkoitettu virkasuhde tarjotaan osa-aikaiselle viranhaltijalle;

4) 38 §:ssä tarkoitettu viranhaltija siirretään toiseen virkasuhteeseen;

5) virkaan valitun irtisanouduttua ennen hänelle määrättyä virantoimituksen aloittamispäivää virkaan valitaan joku muu virkaa hakenut, kelpoisuusehdot hakuajan päättyessä täyttänyt hakija;

6) muun työnantajan palveluksessa oleva henkilö otetaan virkasuhteeseen 39 §:ssä tarkoitetun toiminnan siirtämisen yhteydessä; tai

7) menettelyyn on muu erityisen painava syy.

Seurakunnan pitkäaikainen lastenohjaaja Tytti Friberg toimii lähiesihenkilönä Kasvun tavoitealueella. Tehtävässä käytetään julkista valtaa. Tytti Fribergin muu työ on perhetyötä, koululaisten kanssa tehtävää työtä sekä leirityötä varhaisnuorten ja perheiden kanssa. Hän on hengellisen työn tekijä. Työajallinen lastenohjaajan työ sopii työn luonteeseen huonosti. Kokoavan viikkotoiminnan sijasta perheitä tavoitetaan uudenlaisilla työtavoilla.

Tytti Friberg on hoitanut virkaa määräaikaisesti vuoden 2022 loppuun saakka. Tytti Friberg täyttää viran kelpoisuusehdot. Työntekijä on itse halukas siirtymään hoitamaan tätä virkaa.

 

Helsingin kaupunki on päättänyt, ettei se vuoden 2023 syksystä enää mahdollista Kallion seurakunnalle nykyisen laajuista iltapäiväkerhotoimintaa. Kaupungin ilmoituksen mukaan seurakunnalle osoitetaan vain yhden ryhmän verran lapsia. Kerho sijoitetaan Siltasaarenkadun kerhopisteeseen. Lastenohjaajien Iina Niemi ja Niko Lusenius työsuhteet päättyvät määräaikaisina kesäkuun loppuun toiminnallisista syistä.

Koska seurakunnalla on iltapäivätoiminnan päättymisen jälkeen yhä vähemmän tarjota työnä kokoavaa kerhotoimintaa ja sen sijasta tarjolla on leiri- ja retkityötä sekä erilaista tavoittavaa lapsi- ja perhetyötä, on toiminnan muutos niin merkittävä, että kyseessä on kohdan 7) muu erityisen painava syy. Seurakunnalla ei ole taloudellista mahdollisuutta tässä tilanteessa täyttää virkaa lisäämällä henkilöstöä. Asiasta on konsultoitu Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöosastoa.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Muuttamalla lasten ja perheiden parissa tehtävän työntekijän työsuhde virkasuhteeksi ja mahdollistamalla sitä kautta joustavampi työn tekemisen tapa, on sillä positiivisia lapsivaikutuksia.

 

Jakelu

hr

 

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi