Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 72


 

Kokin työsuhteen vakinaistaminen

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 06.06.2023 § 72

32/01.01.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään muuttaa Maija Ilénin työsuhde täyspäiväiseksi ja toistaiseksi voimassa olevaksi 1.9.2023 lähtien.

 

 

 

Käsittely

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaan.

 

 

 

 

Selostus

Maija Ilén on toiminut seurakunnassa ensin Yhteinen pöytä -hankkeen kokkina ja myöhemmin korona-avustuksilla määräaikaisena kokkina (60%). Hän on rakentanut seurakunnassa laajaa vapaaehtoisten seurakuntalaisten verkostoa, yhteistyötä hävikkiruokalahjoittajien kanssa sekä mahdollistanut tuhansien aterioiden yhdessä syömisen. Toiminnan voidaan katsoa olevan vakiintunut.

Maija Ilén on esittänyt uskottavan suunnitelman siitä, miten työsuhde täyspäiväistämällä voitaisiin toimintaa laajentaa myös Kallion kirkolle.

Maija Ilénin valinta tehtävään kuuluu kirkkoherran toimivaltaan. Neuvoston toiminnan painopisteiden osalta kyse on budjettipäätöksestä, joka kuuluu seurakuntaneuvoston toimivaltaan.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutuksia.

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi

 

Jakelu

hr