Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 10


 

Seurakuntaneuvoston kokoukset 2023

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 16.01.2023 § 10

221/00.00.02/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Päätetään vuoden 2023 kokoukset pidettäväksi alla olevan aikataulun mukaisesti ja sovitaan kokouskäytännöistä.

 

 

 

 

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Esityksen mukaan.

 

Selostus

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokoukset pidetään noin kerran kuukaudessa. Kokousajankohdaksi on vakiintunut maanantai klo 18 ja kokouspaikaksi Oulunkylän kirkon Rippikoulusali. Ennen kokousta on kokoustilassa tarjolla 'kahvia ja suolaista' puoli tuntia ennen kokouksen alkua. Luottamushenkilöiden on mahdollista kokoontua neuvotteluun/ valmistautumiseen kirkon eri tiloissa näin halutessaan.

Kokousten vuosiaikataulua rytmittävät talouden ja toiminnan suunnittelu ja päätöksenteko sekä erinäiset (henkilöstö)hallinnolliset aikataulut. Heinä-elokuussa on pyritty pitämään kokoustauko.

 

Alustava kokousaikataulu vuodelle 2023:

ma 16.1. klo 18 Seurakuntaneuvoston kokous

ma 13.2. klo 18 Seurakuntaneuvoston kokous

la 11.3. klo 9.30-14 Seurakuntaneuvoston kokous ja iltakoulu (Talouden ja toiminnan strategia)

ma 20.3. klo 18-20  Piispan ja seurakuntaneuvoston tapaaminen osana piispantarkastusta.

ma 3.4. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous

ma 8.5. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous

ma 5.6. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous

ma 11.9. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous

ma 9.10. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous

ma 6.11. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous

ma 11.12. klo 18  Seurakuntaneuvoston kokous + jouluateria

Lisäksi: Mahdollinen opintomatka (Turku ja Lieto) syys/lokakuussa