Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 115


 

Määräaikaisen B-kanttorin palkkaus

 

 

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto 04.11.2025 § 115

266/01.01.01/2025

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Paavalin seurakunta Kanala Kari

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää
1) palkata musiikin maisteri Jaakko Tynin B-kanttorin määräaikaiseen ja kokoaikaiseen virkaan ajalle 1.1.2026-31.12.2027. Tehtävän palkkaus määräytyy KirVESTES:n vaativuusryhmän 601 mukaisesti. Peruspalkka on 3.476,27 €/kk, jonka lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
2) valita varasijalle Airi Saloniemen.

 

 

 

Käsittely

 

Päätös

Esityksen mukaan.

 

Selostus

1. Perustelut ja edellytykset tehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle

B-kanttorin virassa toimivalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa (Kirkon säädöskokoelma nro 163, 2 §). Haettavan viran painopisteenä on urkujensoiton taito, erityisesti kyky soittaa sekä klassista että kevyempää kirkkomusiikkia. Työtehtäviin kuuluvat jumalanpalvelukset, hartaudet ja kirkolliset toimitukset Paavalinkirkossa, hautaukset Helsingin kappeleissa sekä urkujen viritys ja soittimien ylläpito.

Tehtävään valittavalta odotetaan monipuolista osaamista kirkkomusiikin kentällä, hyviä vuorovaikutustaitoja erilaisten ihmisten kanssa sekä IT-perustaitojen hallintaa. Lisäksi edellytetään erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta sekä rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002, 2 §) mukaisesti.

 

2. Työpaikan haettavaksi julistaminen

Paavalin seurakuntaneuvosto päätti avata tehtävän haettavaksi kokouksessaan 9.9.2025 ja päätti samalla tehtävän palkkauksesta ja koeajan pituudesta.

Rekrytointi-ilmoitus julkaistiin Kirkkorekryssä 1.10.2025 klo 16:00 ja hakuaika päättyi 15.10.2025 klo 16:00.

Määräaikaan mennessä saapui viisi hakemusta.

 

3. Nimittämismenettely

Paavalin seurakunnan hallintosäännön 2 § sekä 4 § mukaisesti päätösvalta vaativuusryhmään 601 tai sitä ylempiin vaativuusryhmiin kuuluvissa yli vuoden pituisissa määräaikaisissa palkkauksissa on seurakuntaneuvostolla.

 

3. Tehtävää hakeneiden vertailu

Valintatyöryhmään kuuluivat kirkkoherra Kari Kanala; musiikkityön lähiesihenkilö, kanttori Sanna-Maarit Hakkarainen; luottamushenkilöiden edustajana MuT, TM, kanttori Samuli Korkalainen sekä asiantuntijana kapellimestari, kanttori Ruut Kiiski. Valintatyöryhmän sihteerinä toimi Antti Alanen.

Hakemusasiakirjoista ilmenevän koulutuksen ja kokemuksen sekä tehtäväalaan liittyvien osaamisten ja menestyksekkäälle tehtävän hoidolle asetettujen edellytysten täyttymisen perusteella valintatyöryhmä kutsui soittonäytteeseen ja haastatteluun neljä hakijaa. Nämä neljä hakijaa täyttävät tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja muut edellytykset. Lisäksi heillä on haettavana olevaan tehtävään liittyvää osaamista. Näyte- ja haastatteluvaiheen ulkopuolelle jäi yksi hakija, joka ei hakuajan loppuun mennessä täyttänyt tehtävän kelpoisuusvaatimuksia.

Hakemusasiakirjojen perusteella kaikilla neljällä näyte- ja haastatteluvaiheeseen kutsutulla on vaadittava koulutus ja työkokemusta kanttorintyöstä ja urkujensoitosta sekä urkujen huollosta ja ylläpidosta. Pisin työkokemus oli hakijalla nro. 4.

Hakemusasiakirjojen ja haastattelujen perusteella kaikkia hakijoita voi pitää pätevinä ja sopivina hakemaansa tehtävään. Kaikki sanoittivat osaamista ja intoa soittimien kunnossapidosta vastaamiseen, erityisesti urkujen kieliäänikertojen virittämiseen. Kaikista myös välittyi Paavalin seurakunnan työyhteisöön sopiva kuva. Hakijoiden väliset erot ovatkin siis ensisijaisesti musiikillisia. Hakijoiden musiikillista osaamista arvioitiin soittonäytteessä viidellä eri osa-alueella, joiden kautta muodostettiin kokonaiskuva hakijoiden urkujensoiton taidosta, kanttorin työtehtävissä vaadittavasta laulu-, säestys- ja soittotaidosta sekä monipuolisesta osaamisesta kirkkomusiikin kentällä. Arvioinnin viisi osa-aluetta olivat:

1) Klassisen kirkkomusiikin osaaminen. Näytteenä vapaavalintainen urkumusiikki sekä virren 310 säestys ja alkusoitto.

2) Kevyen kirkkomusiikin osaaminen. Näytteenä urkusovitus kappaleesta Viva la Vida sekä laulu ja pianosovitus kappaleesta Mestaripiirros.

3) Säestäminen. Näytteenä virren 310 säestys uruilla sekä Petri Laaksosen ”Ota hänet vastaan” -kappaleen säestys pianolla.

4) Musiikilliset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Näytteenä valintatyöryhmän jäsenen laulun säestäminen pianolla.

5) Laulutaito. Näytteenä laulu ja pianosovitus kappaleesta Mestaripiirros.

Tyni toteutti virren 310 hakijoista selkeästi parhaiten ja hänen esittämä vapaavalintainen urkuteos sopi tyylillisesti loistavasti Paavalinkirkon lehteriuruille ja hän soitti sen erittäin korkeatasoisesti sekä soittotekniikan että tulkinnan huomioiden. Säestys- ja vuorovaikutustaitoja mittaavassa näytteessä kommunikaatio solistin kanssa oli luontevaa ja Tyni antoi vahvan näytteen siitä, että solistien on helppo toimia yhteistyössä hänen kanssaan. Oma sovitus kappaleesta Viva la Vida oli vahva osoitus kyvystä toteuttaa kevyen musiikin toiveita uruilla. Mestaripiirros-laulun Tyni toteutti erittäin kauniilla lauluäänellään hyvin.

Jaakko Tyni osoitti tasaisesti vahvuutta kaikilla musiikillisen osaamisen arvioinnin osa-alueilla ja hänen näytteensä muodosti ehjän kokonaisuuden. Tyni esitti vahvimman kokonaissuorituksen soiton, säestyksen, vuorovaikutustaitojen ja laulun osalta, mikä asettaa hänet hakijavertailussa tältä osin kärkeen.

Tynillä on valmiudet hoitaa erinomaisesti haettavana olevan viran mukaisia tehtäviä. Hän osoitti vahvaa ja monipuolista musiikillista osaamista, taitaa urkujen virittämisen ja ylläpidon, omaa hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä tarvittavat IT-perustaidot. Tynin eduksi voidaan katsoa myös merkittävä musiikillinen potentiaali ja haastattelussa osoittettu innostus haettavana olevaa työtehtävää kohtaan.

Hakemusasiakirjojen, haastattelujen ja musiikkinäytteiden kokonaisuuden perusteella haastattelutyöryhmä arvioi Jaakko Tynin sopivimmaksi tehtävään. Haastattelutyöryhmä esittää yksimielisesti, että hänet valitaan Paavalin seurakunnan B-kanttorin määräaikaiseen ja kokoaikaiseen virkaan ajalle 1.1.2026-31.12.2027.

Haastattelutyöryhmä esittää niin ikään yksimielisesti varasijalle Airi Saloniemeä.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Kari Kanala, kari.kanala@evl.fi, 050 4339898

 

Jakelu

Tehtävään haastatellut hakijat.