Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 47


 

Päätös oikaisuvaatimukseen

 

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 06.05.2024 § 47

290/00.00.04/2024

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Vuosaaren seurakunta Mäkelä Jussi

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto jättää kirkkolain 12 luvun 4 §:n perusteella oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

 

 

 

Käsittely             

 

Puheenjohtaja pyysi Jyväsjärveä ja Lindholmia poistumaan käsittelyn ajaksi, koska he ovat esteellisiä oikaisuvaatimuksen tekijöinä. Lindholmilla ja Jyväsjärvellä on eri käsitys esteellisyydestä siitä syystä, että he eivät aja omaansa eivätkä läheistensä etua. Vuosaaren seurakunnan hallintosäännön 18 § mukaan toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava kokoukseen osallistuvan esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi.

 

Jyväsjärven ja Lindholmin esteellisyydestä äänestettiin. Jyväsjärvi ja Lindholm eivät saaneet osallistua tähän äänestykseen. Ääntenlaskijoina toimivat Katja Ahopelto ja Anja Hinkkanen. Äänestyksen tulos: Jaa eli Jyväsjärvi ja Lindholm ovat esteellisiä sai 7 ääntä (Hinkkanen, Mandalios, Nyman, Pynnönen, Raittinen, Huhtinen ja Mäkelä). Ei eli Jyväsjärvi ja Lindholm eivät ole esteellisiä sai 6 ääntä (Ahopelto, Kumin, Löija, Söderlund, Paasivirta ja Vihervaara). Äänestyksen perusteella Jyväsjärvi ja Lindholm todettiin esteellisiksi, ja he poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Esteellisyysäänestyksen jälkeen Hanna-Riikka Söderlund teki vastaesityksen (liite 8), että oikaisuvaatimus tutkitaan ja käsitellään kokouksessa päätösasiana. Hänen perustelunsa olivat 1) Päätösehdotus pykälään ei mahdollista oikaisuvaatimuksen asiallista käsittelyä ja rajoittaa seurakuntaneuvoston päätöksentekomahdollisuutta. 2) Kirkkolain 12 luku § 2: Oikaisuvaatimus. Kirkon viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä, jollei tässä laissa toisin säädetä, kirjallisen oikaisuvaatimuksen seuraavasti: kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston, sen jaoston ja sen alaisen toimielimen sekä seurakunnan viranhaltijan ja luottamushenkilön päätöksestä kirkkoneuvostolle tai seurakuntaneuvostolle. 3) Hallintolain mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. 4) 8.4.2024 Vuosaaren seurakuntaneuvoston kokoukseen tuotu aloite (§ 35) on vain annettu tiedoksi ja jätetty tutkimatta. Aloite on käsiteltävä ja ratkaistava uudelleen. 5) 8.4.2024 Vuosaaren seurakuntaneuvoston kokouksen § 35 on annettu virheellinen muutoksenhakukielto. Pykälä ei koskenut vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pauli Löija ja Tuula Paasivirta kannattivat vastaesitystä.

 

Asiasta äänestettiin: Jaa oli pohjaesitys eli seurakuntaneuvosto jättää kirkkolain 12 luvun 4 §:n perusteella oikaisuvaatimuksen tutkimatta sai 9 ääntä (Hinkkanen, Kumin, Mandalios, Nyman, Pynnönen, Raittinen, Huhtinen, Vihervaara ja Mäkelä). Ei oli vastaesitys eli oikaisuvaatimus tutkitaan ja käsitellään kokouksessa päätösasiana sai 4 ääntä (Ahopelto, Löija, Söderlund, Paasivirta). Äänestyksen perusteella seurakuntaneuvosto jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

 

Pauli Löija, Hanna-Riikka Söderlund ja Tuula Paasivirta jättivät eriävän mielipiteen asian käsittelytavasta ja kokouksen tekemästä päätöksestä (liite 9). "Seurakuntaneuvoston olisi pitänyt tutkia ja käsitellä oikaisuvaatimus päätösasiana. Oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättäminen ei mahdollistanut seurakuntaneuvoston jäsenten päätöksentekoa oikaisuvaatimuksessa esitetyissä asioissa. Perustelut: 1) Oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättäminen ei mahdollistanut oikaisuvaatimuksen tosiasiallista käsittelyä. Seurakuntaneuvoston päätöksentekomahdollisuus ja -velvollisuus ei toteudu. Oikaisuvaatimus on esitetty Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvostolle. 2) Kirkkolain mukaan oikaisuvaatimus voidaan tehdä seurakuntaneuvoston päätöksistä. Viranhaltijat valmistelevat asian seurakuntaneuvoston päätettäväksi. 3) Hallintolain mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. 4) 8.4.2024 Vuosaaren seurakuntaneuvoston kokoukseen tuotu aloite (§ 35) on vain annettu tiedoksi ja jätetty tutkimatta. Kokouksessa vaadittiin äänestystä asiasta, mutta puheenjohtaja ei ottanut äänestysesitystä vastaan. Tätä ei ole kirjattuna pöytäkirjaan. Aloite on oikaisuvaatimuksen mukaan käsiteltävä ja ratkaistava uudelleen. 5) 8.4.2024 Vuosaaren seurakuntaneuvoston kokouksen § 35 on annettu virheellinen muutoksenhakukielto. Pykälä ei koskenut vain valmistelua tai täytäntöönpanoa."

 

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto jättää äänin 9/4 kirkkolain 12 luvun 4 §:n perusteella oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

 

 

 

 

Selostus 

Asia

 

Jussipekka Jyväsjärven ja Marja Lindholmin 23.4.2024 tekemä oikaisuvaatimus Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvoston päätöksestä 8.4.2024 § 35.

 

Asian tausta

Seurakuntaneuvosto on kokouksessaan 8.4.2024 käsitellyt Tulkaa kaikki -ryhmän aloitteen, joka koskee toiminta-asiakirjaa sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi ja edistämiseksi. Seurakunta on päättänyt merkitä aloitteen tiedoksi. Päätökseen on annettu kirkkolain 12 luvun 4 §:n mukainen valituskielto sillä perusteella, että päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on esittelyn liitteenä 2.

 

Vaatimukset:

Oikaisuvaatimuksen tekijät vaativat, että seurakuntaneuvosto

 

1) poistaa oikaisuvaatimuksen kohteena olevaan päätökseen liitetyn virheellisen muutoksenhakukieltoa koskevan ilmoituksen ja tutkii oikaisuvaatimuksen sekä

2) kumoaa oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen ja ratkaisee asian uudelleen.

 

Perusteet:

Oikaisuvaatimuksen mukaan valitusosoitus on ollut virheellinen, koska päätös on asiallisesti tarkoittanut aloitteen tutkimatta jättämistä. Kokouksen pöytäkirja ei oikaisuvaatimuksen mukaan vastaa kokouksen kulkua.

 

Asian arviointia

 

Pöytäkirja on tarkastettu heti kokouksen jälkeen 8.4.2024. Tarkastettu pöytäkirja on todistusvoimainen, mikä tarkoittaa, että tarkastetusta pöytäkirjasta ilmenee kokouksen kulku ja tehdyt päätökset. Oikaisuvaatimuksessa ei lisäksi ole esitetty mitään perusteita sille, että pöytäkirjan merkinnät olisivat virheellisiä.

 

Pöytäkirjaa koskevan väitteen tarkoituksena on saada jo kertaalleen käsitelty aloite uudelleen seurakuntaneuvoston käsittelyyn sen vuoksi, että tehty päätös ei miellytä oikaisuvaatimuksen tekijöitä.

 

Mitä itse asiaan tulee, aloite on koskenut sitä, että seurakuntaneuvosto käsittelisi tehdyn aloitteen. Näin on tapahtunut, ja aloite on merkitty tiedoksi.

 

Toisin kuin oikaisuvaatimuksessa on katsottu, tutkimatta jättäminen voisi koskea vain sellaista päätöstä, jossa on vaadittu konkreettista asiaa, kuten jonkin edun myöntämistä hakijalle. Aloite on koskenut aloitteen käsittelyä, ja aloite onkin asianmukaisesti käsitelty seurakuntaneuvoston kokouksessa. Se, että aloitteen merkitseminen tiedoksi ei miellytä jotakuta, on mielipidekysymys, ei oikeudellinen kysymys.

 

Asian käsittelyn yhteydessä ei ole tehty vastaesitystä, josta olisi voitu äänestää. Yli päätään aloite ei sisällä mitään sellaista seikkaa, josta olisi ollut mielekästä tehdä valituskelpoista päätöstä.

 

Aloite on luonteeltaan yleisluontoinen asiakirja, eikä aloitteella ole välitöntä vaikutusta kenenkään oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun (laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 109 § 1 momentti). Tehty päätös ei vaikuta kenenkään oikeusasemaan eikä oikeusturvaan. Näin ollen annettu muutoksenhakuohjaus eli kirkkolain 12 luvun 4 §:n mukainen valituskielto on ollut perusteltu ja ainoa mahdollinen kysymykseen tuleva vaihtoehto.

 

Koska päätökseen 8.4.2024 § 35 ei ole voitu hakea muutosta oikaisuvaatimuksella, nyt tehty oikaisuvaatimus tulee jättää tutkimatta. Tutkimatta jättämistä koskeva päätös on kirkkolain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1-kohdan perusteella ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 106 §:n perusteella valituskelpoinen.

 

Valitusosoitus

 

Kirkollisvalitus hallinto-oikeuteen, kirkkolaki 12 luku 3 §.