Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 48


3 Henkilöstökertomus 2023

 

Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomus vuodelta 2023

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 13.06.2024 § 48

28/00.01.01/2024

 

 

 

  

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.

 

 

 

Käsittely

Erityisasiantuntija Mikael Vänttinen esitteli asiaa.

Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 21.03.2024 § 90

 

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1) hyväksyä omalta osaltaan liitteenä olevan Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 ja
2) lähettää sen yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi

 

 

Käsittely

Henkilöstöjohtaja Kajander selosti asiaa.

Käsittelyn aikana käytettiin 12 puheenvuoroa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen liitteeksi on laadittu henkilöstökertomus vuodelta 2023. Henkilöstökertomuksessa tehdään katsaus viime vuoteen henkilöstön näkökulmasta, esitellään tarkemmin henkilöstörakenteen kehitystä, pureudutaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työnohjaukseen ja hyvinvointiin. Lisäksi henkilöstökertomuksessa eritellään henkilöstökustannukset.

Raportointitiedot on pääsääntöisesti ilmoitettu viimeksi kuluneen neljän vuoden aikasarjana. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että henkilöstön määrä jatkoi edelleen laskuaan sekä henkilöstömäärissä että henkilötyövuosissa mitattuna. Henkilöstömäärä on alentunut lähes kaikissa työntekijäryhmissä. Kuluneen vuoden aikana vähennystä tapahtui eniten hallinto- ja toimistotyöntekijöissä.

Kertomuksen keskeisiä tunnuslukuina voidaan mainita, että seurakuntayhtymässä oli vuoden viimeisenä päivänä 985 työntekijää. 60 % henkilöstöstä työskentelee seurakunnissa ja 44 % hengellisissä tehtävissä. Suurin ikäryhmä on 50-59 vuotiaat. Koulutuksissa on käyty keskimäärin 2,7 päivän verran. Sairaspoissaoloja on 15,9 päivää henkilötyövuotta kohden.

Työvoimakustannukset ovat n. 56 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että työvoimakustannusten osuus verotuloista oli 59,2 %. Henkilöstökustannusten määrä pysyi jokseenkin entisellä tasolla huolimatta siitä, että henkilöstön määrä on alentunut. Tämä selittyy pääosin sillä, että vuodelle 2023 kohdentui kaksi palkankorotuserää (yleiskorotus peruspalkkoihin 1.4. alkaen 5 %.  ja 1.9. alkaen kokemuslisäjärjestelmään lisättiin uusi kolmen vuoden kokemuslisä ja viiden vuoden kokemuslisää korotettiin.)

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

 

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Riitta Kajander p. 09 2340 2460, riitta.kajander@evl.fi.