Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 47


 

Johtamisen peili 360 -kyselyn tulokset

 

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto 06.05.2024 § 47

571/01.03.00/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Haagan seurakunta Mattsson Mari

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi

 

 

Käsittely             Seurakuntaneuvosto kiitti kirkkoherraa avoimuudesta tulosten kokonaisuuden

                           esittelyssä ja jatkotoimenpiteiden valmistelusta sekä onnitteli hyvistä arvioinneista.

 

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaan.

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymässä toteutetaan säännöllisesti työhyvinvointiin ja johtamiseen liittyviä henkilöstökyselyjä. Tänä vuonna oli vuorossa Helsingin seurakuntien kirkkoherroja ja seurauntayhtymän ylintä johtoa koskeva Johtamisen 360 -arviointikysely, joka toteutettiin 15.1.-4.2.2024 välisenä aikana. Kyselyyn vastasivat työntekijät, työnantajan edustajat, johtamisen vertaisryhmä ja sidosryhmät (ml. seurakuntaneuvosto).

 

Kyselyn tulokset lähetettiin kirkkoherroille ja johtajille tiedoksi 18.3.2024 ja niitä käsiteltiin kyselystä vastanneiden Kirkkopalveluiden asiantuntijoiden johdolla 21.3.2024.

 

Kirkkoherra käsittelee henkilökohtaisia tuloksiaan seuraavasti:

 

 10.4. Johtotiimin kokous

6.5. Seurakuntaneuvoston kokous

8.5. Yhteinen työntekijäkokous

 

Käsittelyjen sekä työntekijöille suunnattavan työhyvinvointikyselyn pohjalta kirkkoherra laatii itselleen kehittymissuunnitelman, jota hyödynnetään tulevien kehityskeskustelujen yhteydessä laadittavissa tavoitteenasetteluissa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Mari Mattsson, mari.mattsson@evl.fi