Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 67


 

Vuosaaren seurakunnan toimintajärjestelmän päivittäminen

 

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto 08.05.2023 § 67

86/02.00.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Vuosaaren seurakunta Mäkelä Jussi

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto hyväksyy käyttöön seurakuntamme päivitetyn toimintajärjestelmän.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Vuosaaren seurakunnan nykyinen toimintajärjestelmä on vanhentunut (liite 5). Piispantarkastuksessa tulee olla nykytilanteen mukainen toimintajärjestelmä, joten nyt oli aika päivittää se. Tarkoituksena oli päivittää toimintajärjestelmä vastaamaan nykyistä tilannetta sekä tiivistää nykyinen 18 sivuinen asiakirja nelisivuiseksi. Lisäksi muutoksissa huomioitiin myös kirkkolain kokonaisuudistus. Kirkkoherra teki alkukevään aikana pohjatyön ja lähetti päivitetyn toimintajärjestelmän koko työyhteisölle kommentoitavaksi 3.3. sähköpostitse. Ensimmäisessä johtoryhmä käsittelyssä 8.3. huomioitiin työyhteisöltä tulleet kommentit sekä uusi kirkkolaki, joka astuu voimaan 1.7.2023. Muokkausten jälkeen uusi versio lähetettiin 9.3. sähköpostitse kommentoitavaksi työyhteisölle. Muutamia korjausehdotuksia tuli määräaikaan 5.4. mennessä, ja ne otettiin huomioon johtoryhmässä 12.4. ja muokkaukset tehtiin lopulliseen versioon. Liitteessä 6 on päivitetty Vuosaaren seurakunnan toimintajärjestelmä.