Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 64


 

Palveleva puhelin

 

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto 08.05.2023 § 64

407/04.06.00/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kannelmäen seurakunta Koskinen Virpi

 

Päätösehdotus   

 

Seurakuntaneuvosto keskustelee Palvelevan puhelimen luopumispäätöksestä ja kirjaa keskustelun pyydetyksi lausunnoksi.

 

Käsittely 

Seurakuntaneuvosto keskusteli Palvelevan puhelimen luopumispäätöksestä ja esitti mielipiteitä annettavaan lausuntoon.

Päätös

Seurakuntaneuvosto toteaa lausunnossaan:
* On hämmentävää, että lausuntopyyntöjä pyydetään neuvostolta jo tehtyjen päätösten jälkeen
* Kahdeksankymmenen vapaaehtoisen ohjaus tulisi taata, missä he voisivat jatkaa toimintaa
* Lopettamispäätös on ristiriitainen Kirkko Helsingissä strategian kanssa
* Saatava säästö on suhteellisen pieni
* Palvelevan puhelimen organisointia tulisi tarkastella valtakunnallisesti; paikallistasolla on nyt yhteensä kolmekymmentä henkilöä koordinoimassa palvelua.

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymässä työtä organisoidaan uudelleen. Työntekijöiden määrää sekä tehtävänkuvia arvioidaan ja toiminnallisista päällekkäisyyksistä luovutaan säästösyistä. Palvelevasta puhelimesta luopumisesta on keskusteltu pitkään.

Palveleva puhelin on ollut kirkon anonyymi ja luottamuksellinen auttava puhelin vuodesta 1964 alkaen. Kirkkohallitus koordinoi Palvelevan puhelimen toimintaa valtakunnallisesti. Palvelu on auki joka ilta klo 18-24. Helsingissä toimintaa organisoi Palvelevan puhelimen toiminnanjohtaja. Päivystystyön tekevät pääosin vapaaehtoiset ammatillisesti ohjattuina. Palvelevan puhelimen tekninen toteutus on hoidettu Kirkkohallituksen toimesta. Palvelussa on myös nettikirje- ja chat-palvelu.

Palvelevassa puhelimessa helsinkiläiset 80 vapaaehtoista kävivät 1 959 keskustelua ja 810 chat-keskustelua vuonna 2022. Yleisimmät päivystäjien tilastoimat keskusteluaiheet ovat olleet ihmissuhteet, hyvinvointi ja arjen tilanne. Rukouspyyntöjä tai muita uskonnollisia asioita on ollut n. 10 % yhteydenotoista. Häiriösoittoja on estetty teknisesti. 

Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymät solmivat yhteistyösopimuksen Palvelevan puhelimen päivystysten ja kustannusten jaosta pääkaupunkiseudulla alkaen 1995. Sopimus sisälsi hengellisen työn työntekijöiden päivystysvelvollisuuden. Espoo irtisanoutui sopimuksesta ja lopetti toiminnan vuoden 2018 lopussa, Vantaa vuonna 2020. 

Helsingin seurakunnissa lopetettiin työntekijöiden käyttäminen päivystäjinä vuonna 2020. Palvelevan puhelimen toimintaa jatkettiin Helsingissä vapaaehtoisvoimin.

Palvelevasta puhelimesta luopuminen Helsingin osalta tarkoittaa nyt henkilöstön osalta sitä, ettei Palvelevan puhelimen toiminnanjohtajana voi jatkaa nykyisessä virassaan. Hänelle tarjotaan muita tehtäviä. 

Palvelevassa puhelimessa on iso joukko sitoutuneita vapaaehtoisia, joita tuetaan toiminnasta luopumisen yhteydessä jatkamaan vapaaehtoistehtävissä esimerkiksi Helsinki Missiossa. Yhteisessä seurakuntatyössä on myös jo yli 400 vapaaehtoista Varustamojen toiminnassa mukana. Palvelevan puhelimen toiminnan koordinointi jatkuu Helsingissä Kirkkohallituksen työnä.

Luopumispäätöksestä voi seurata palvelutason heikkeneminen puhelin- ja verkkoauttamisen osalta. On hyvä muistaa, että ajan myötä tarpeet ja kohtaamisen keinot ovat muuttuneet. Erilaisia kriisipuhelimia on nykyään runsaasti tarjolla. Tämän lisäksi kaikki seurakunnat tarjoavat keskusteluapua suoraan omien seurakuntalaistensa ja apua pyytävien käyttöön. Seurakuntien papit ja diakonit ovat hengellisen tuen asiantuntijoina jatkossakin tavoitettavissa erilaisin yhteyksin.

Palvelevasta puhelimesta on maininta seurakuntayhtymän perussäännössä, joten luopumispäätös siitä edellyttää yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen perussäännön muuttamisesta.

Uusi kirkkolaki tulee voimaan 1.7.2023. Uudistuksesta viestitään seurakunnille pian. Uusien mallisääntöjen ja kommentaarin tekeminen seurakuntayhtymissä ja seurakunnissa käynnistyy joka tapauksessa. Esimerkiksi hallintosääntöjen uudistamisessa siirtymäaika on kuusi kuukautta lain voimaantulosta.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Virpi Koskinen, p. 09 2340 3810, virpi.koskinen@evl.fi

 

Jakelu

Helsingin seurakuntayhtymän kirjaamo