Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 10


 

Nuorten vaikuttajaryhmä

 

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.02.2024 § 10

148/00.00.02/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Haagan seurakunta Mattsson Mari

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto valitsee Haagan seurakunnan Nuorten vaikuttajaryhmän jäseniksi Auri Murajan, Mire Hongiston ja Nooa Kyrönsepän ja vahvistaa vuoden 2024 toimintamäärärahaksi taloussuunnitelman kirjauksen mukaisen 5 000 euroa.

 

Käsittely

Seurakuntaneuvosto iloitsee Nuorten vaikuttajaryhmästä ja mahdollistaa osallistumista, kuten kutsumalla heidät työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteiseen strategia-iltaan mukaan. Ryhmää voidaan täydentää myöhemmin.

 

Päätös

Esityksen mukainen.

 

 

Selostus

Uuden vuonna 2023 voimaan tulleen Kirkkojärjestyksen 10 luvun 5 § mukaan "Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi seurakunnan on asetettava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vaikuttajaryhmä voi olla usean seurakunnan yhteinen. Vaikuttajaryhmän tehtävänä on vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon sekä osallistua seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikuttajaryhmään valittavien tulee olla konfirmoituja alle 29-vuotiaita seurakunnan jäseniä."

Haagan seurakunnan hallintosäännön 3 §:n mukaisesti "Haagan seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmään kuuluu 5-10 jäsentä. Seurakuntaneuvosto valitsee nuorten vaikuttajaryhmän jäsenet vaikuttajaryhmään ilmoittautuneista nuorista kalenterivuodeksi kerrallaan. Vaikuttajaryhmä valitsee keskuudestaan itselleen puheenjohtajan ja sihteerin. Seurakuntaneuvosto osoittaa ryhmälle vuosittaisen toimintamäärärahan."

Vaikuttajaryhmä on kokoontunut ensimmäisen kerran 25.1.2024 nuorisotyönohjaaja Taru Toivasen johdolla ja kokouksen muistio on liitteenä.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Nuorten vaikuttajaryhmä lisää nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja tuo heidän äänenensä kuuluviin nuoriin liittyvässä päätöksenteossa.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Mari Mattsson, mari.mattsson@evl.fi

 

Jakelu