Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 50


 

Matkamääräys

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 16.04.2024 § 50

139/01.02.03/2024

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään lähettää kanttori Tommi Niskala kuoromatkalle 3.-6.5.2024 Prahaan. Päätetään maksaa matkalta ulkomaanpäivärahat.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaan.

 

 

Selostus

Kanttori Tommi Niskala on hakenut liitteen mukaista virkamääräystä Kallion Kantaattikuoron kuoromatkalle. Kallion Kantaattikuoron johtaminen on hänen virkatehtävänsä, mutta seurakunta ei ole budjetoinut ulkomaan kuoromatkaa vuodelle 2024. Helsingin seurakuntayhtymän matkustusohjesäännön mukaan seurakuntaneuvosto päättää ulkomaille suuntautuvista matkoista.

Kallion Kantaattikuoron taso on noussut lähivuosina paljon. Kuoron jäsenten motivointi ja uusien haasteiden mahdollistaminen edellyttää jatkuvia toimenpiteitä. Tommi Niskalalla ei ole muita ulkomaan matkamääräyksiä vuodelle 2024.

Matkan ohjelma on seuraava:

pe 3.5. matkustus Helsinki-Praha, illalla yhteisharjoitus kuorojen kanssa

la 4.5. kuoron omaa harjoittelua ja konsertti St. Nicholas -kirkossa https://www.svmikulas.cz/en/st-nicolas-church.html

su 5.5. harjoitukset ja Mozartin Requiem -konsertti klo 18 St. Salvator -kirkossa

ma 6.5. paluu Helsinkiin

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

tytti.friberg@evl.fi, riikka.reina@evl.fi

 

Jakelu

hakija