Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 129


 

Kanttorin (A) valinta

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.10.2023 § 129

489/01.01.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto valitsee ylintä tutkintotasoa edellyttävään A-kanttorin virkaan Anna-Elina Norjasen 1.1.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Virkaan valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista rikosrekisteriote (RL 6 § 2 mom.) sekä hyväksyttävä todistus työterveyshuollon työhöntulotarkastuksesta. Viran palkkaus määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 602 mukaisesti (vähimmäispalkka 3 530,31 euroa) ja virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Seurakuntaneuvosto valitsee varalle Jussi Hirvosen.

 

 

 

Käsittely

Seurakuntaneuvosto kävi kanttorin valinnasta vilkkaan keskustelun. Keskustelun aikana Raija Olkkola esitti, että virkaan valitaan Jussi Hirvonen. Päätettiin suorittaa koeäänestys kättä nostamalla. Koeäänestyksen tulos oli esittelijän esitys 12 ääntä, vastaesitys 1 ääni.

 

Päätös

Esityksen mukaan.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Oulunkylän seurakuntaneuvosto avasi A-kanttorin viran haettavaksi kokouksessaan 11.9.2023.

A-kanttorin virkaa haki määräaikaan 25.9.2023 mennessä yhteensä seitsemän hakijaa, joista neljällä oli virkaan vaadittava kelpoisuus. Hakemusten arvioinnissa olivat mukana hiippakuntasihteeri, asiantuntija Hanna Remes, seurakuntaneuvoston jäsen Raisa Iivonen, kappalainen Kaisa Heininen ja kirkkoherra Ulla Kosonen. Enna Lohi totesi olevansa jäävi toimimaan rekrytointiryhmässä. Haastatteluun ja koesoittoon päätettiin kutsua kaikki neljä kelpoista hakijaa.

Koesoitot ja haastattelut pidettiin Käpylän kirkolla 2.10.2023. Musiikillisista asiantuntijoista Samppa Laakso ja Kaisu Rauhamaa osallistuivat koesoittojen arviointiin, muut rekrytointiryhmän jäsenet (seurakuntaneuvoston edustajat Raisa Iivonen, Anne Lindell ja Toni Pakarinen, nuorten edustajat Viola Kaatra ja Emma Palm, viranhaltijat Kaisa Heininen ja Ulla Kosonen sekä hiippakuntasihteeri Hanna Remes) osallistuivat myös haastatteluihin.

Kaikilla haastateltavilla oli vaadittava ammatillinen osaaminen. Muusikkoina he edustivat montaa erilaista kirkkomuusikkotyyppiä ja kaikilla oli sellaista kokemusta ja kykyä, jonka perusteella he olivat varteenotettavia valittaessa kanttoria Oulunkylän seurakuntaan. Kaksi hakijoista, Hirvonen ja Norjanen, olivat profiililtaan erityisen hyvin sopivia nyt haettavaan virkaan. Musiikillisten asiantuntijoiden arvio on liitteenä.

Koesoiton, hakemuksen ja haastattelun perusteella rekrytointiryhmä päätyi esittämään Anna-Elina Norjasta A-kanttorin virkaan. Päätös oli yksimielinen.

Norjanen osoitti vahvinta motivaatiota Oulunkylän seurakunnan kanttorin virkaan. Hänellä oli haastatelluista selkein näkemys uuden jumalanpalveluksen kehittämisestä Oulunkylän puukirkkoon ja tuoreita ajatuksia seurakunnan viestinnästä sekä nuorten osallistamisesta. Norjasen erityisinä vahvuuksina on pedagoginen ote ja selkeä, vuorovaikutukseen kutsuva ilmaisu.

Jussi Hirvonen soveltuu koesoiton, hakupapereiden ja haastattelun perusteella virkaan toiseksi parhaiten. Hirvosen vahvuutena on rytmimusiikin osaaminen ja näytöt monipuolisesta ja laadukkaasta työstä lasten ja nuorten parissa. Rekrytointiryhmä esittää, että Jussi Hirvonen valitaan varalle.

 

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Valinnalla on lapsivaikutuksia. Musiikkitoiminta läpileikkaa seurakunnan kaikkia ikäryhmiä ja musiikkikasvatus on keskeinen osa seurakunnan lasten ja nuorten elämää. Tehtävänkuvaa on päivitetty siten, että siinä painottuu musiikkikasvatus lasten ja nuorten parissa. Siksi seurakuntaneuvosto on halunnut, että valintatyöryhmässä on nuoria mukana.

 

Jakelu

virkaa hakeneet