Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 135


 

Nuorisotyönohjaajan sijaisen rekrytoinnin käynnistäminen

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.10.2023 § 135

24/01.01.01/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto valtuuttaa kirkkoherran käynnistämään rekrytoinnin.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti käynnistää nuorisotyönohjaajan sijaisen rekrytoinnin viipymättä ja valitsi seurakuntaneuvoston edustajiksi haastatteluryhmään Raija Olkkolan ja Satu Heikkilän. Haastatteluryhmää täydennetään tarvittaessa.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Nuorisotyönohjaaja Bea Mokki on ilmoittanut jäävänsä perhevapaalle tammikuussa 2024. Sijaisen palkkaaminen on välttämätöntä, jotta nuorten toiminta ja rippikoululeirit voidaan toteuttaa.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Päätöksellä on merkittäviä lapsivaikutuksia.