Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 150


2 Neuvosto Koulutussuunnitelmalomake 2024

 

Vuoden 2024 koulutussuunnitelma

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 12.12.2023 § 150

612/01.03.00/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään henkilöstön koulutukset liitteen mukaisesti. Ulkomaan koulutusten osalta päätetään maksaa ulkomaan päivärahat.

Koulutuksissa on kuultu henkilöstön toiveita. Karsintaa on tehty tilanteissa, joissa koulutuspäivien määrä on mittava tai koulutus suunntautuu toiselle ammattialalle tai tehtävään, joka ei ole seurakunnan strategian mukainen painopiste. Lista tuodaan neuvostoon, koska mukana on myös ulkomaan matkoja (matkustusohjesäännön mukaan neuvosto päättää) ja kirkkoherran oma koulutus.

Todetaan, että lisäksi vapaaehtoisten vastuunkantajien osalta varataan 500 euroa erilaiseen koulutukseen. Seurakuntalaisten koulutuksen edellytyksenä on, että se palvelee suoraan seurakunnan toimintaa. Kirkkoherra päättää koulutusten suuntaamisesta.

 

 

 

Käsittely

 

 

 

Päätös

Päätettiin henkilöstön koulutus liitteen mukaisesti.
Ulkomaan koulutusten osalta maksetaan ulkomaan päivärahat.

 

 

 

 

 

Selostus

Kirkkoherra esitteli koulutussuunnitelmaan liittyvät periaatteet.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi