Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 120


 

Harkinnanvaraisten hankeavustusten hakeminen.

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.10.2023 § 120

908/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään valtuuttaa kirkkoherra jättämään esittelyn mukaiset hankehakemukset viimeisteltynä.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaan.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

 

Vuodelle 2024 on jaettavissa yht. 1.607.637 milj. euroa tarveharkintaista määrärahaa.

Raha jaetaan seurakuntien ja yhteisten palveluiden kehitysideoiden toteuttamiseen. 

Yhteen projektiin voi saada tukea pääsääntöisesti 10 000 - 60 000 euroa.

Projektirahoitusta voi saada enintään 12 kk ajalle. Tuki on käytettävä talousarviovuoden aikana.

Projektituki haetaan HSRKY:n projektisalkun kautta, johon täytetään projektikuvaus ja budjetti 13.10.2023 klo 17.00 mennessä. 

Vuoden 2023 aikana alkaneet projektit voivat perustelluista syistä saada rahoitusta myös vuonna 2024. Tässä tapauksessa ei tehdä kokonaan uutta hakemusta, vaan lisätään salkun tietoihin vuoden 2024 budjetti ja tieto siitä, miksi lisäaikaa tarvitaan / mitä halutaan vielä kehittää. Lisäksi lisätään tehtävät ja tarkistuspisteet vuodelle 2024, sekä tilanneraportti, jossa selvitetään miten projekti on edennyt.

Projektikuvaus ja budjetti tulee olla valmiina projektisalkussa viimeistään 13.10. klo 17.00.

Projektisalkun johtoryhmä eli Yhteisten palveluiden johtajisto tarkastaa hakemukset 25.10. 

Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee hakemukset 23.11. tehden niille rahoitusehdotuksen.

Yhteinen kirkkovaltuusto tekee päätöksen kokonaismäärärahan suuruudesta 14.12. kokouksessa. Päätöksellä voi olla vaikutusta projekteille jaettavaan kokonaismäärärahaan.

 

Kallion seurakunta hakee kahta uutta projektia sekä yhtä jatkoprojektia.

 

Projekti: "Kallion kirkko: torni, kahvila ja kansainvälinen turistityö"

Projektipäällikkö: Arto Kuronen

Haettava summa: 55-60 000 euroa (suurimmat kuluerät kaksi projektityöntekijää, 1 digitaalisen aineiston tekijä 3 kk, tornikierrosten kehittäjä-tekijä 8 kk)

 

Projektin tavoitteena on luoda uusi kiinnostava turistikohde Helsingin kaupungin tarjontaan.

Kallion kirkon torni avataan keväällä 2024 vierailijoille.

Opaskierroksia on tarkoitus tuottaa kolmessa kategoriassa: pitkin, hyvin opastetuin kierroksin, nopein tornipyrähdyksin sekä räätälöidyin yritysyhteistyökierroksin. Tornikierrokset ovat työvoimavaltaisia, sillä torniin ei voi mennä itsenäisesti.

Koska tarkoitus on periä maksu, turisteille halutaan tarjota kokonaisvaltainen elämys. Kirkossa toimii kahvila, jossa voi virittyä tulevaan elämykseen tai saada haluttu historiatieto (useilla kielillä) ilman torniin kiipeämistä.

Kallion kirkon tornikierroksille ja kahvilalle luodaan oma brändi ja markkinointi, sekä myytävät tuotteet.

Kallion kirkosta puuttuu monikielinen digitaalinen turistiaineisto. Sen tuottaminen (aineiston koostaminen, kääntäminen, liikkuvan kuvan tuottaminen) ja esityslaitteisto puuttuvat.

Uuden toiminnan kuluihin tulevat kuulumaan myös maksupäätteet, varausjärjestelmät, oppaiden tarvikkeet, tornin kameravalvonta ja valaistus, sekä kahvilan kehittäminen.

 

 

Projekti: "Yhteistyömalli Kallion seurakunnan ja alueen hoivapalveluja tuottavien tahojen kesken"

Projektipäällikkö: Maarit van Santen

Haettava summa: n. 30-40 000 euroa

 

Projekti, jonka aiheena on yhteistyö alueella hoivapalveluja tuottavien palvelutalojen kanssa.

Tällä hankkeella haetaan käytännön kokeilun kautta uutta seurakunnan toimintamallia, missä korostuu moniammatillisuus ja vapaaehtoisuus/ seurakuntalaisten osallistaminen.

Tarkoituksena on myös tuottaa materiaalipankki käytännön tilanteiden tueksi.

Hankkeelle nähdään tarvetta mm. siksi, että omaa toimintamallia on hyvä kehittää tarvelähtöisesti, koska resurssipohja on kaventunut sekä seurakunnan että laitosten osalta. Tehdään yhteistyötä yksityisen palveluntuottajan, kristillisen järjestötoiminnan ja kaupungin sekä naapuriseurakuntien kanssa. Keskiössä yhteisessä toiminnassa on hartauselämä sekä teatteritaiteen ja musiikin hyödyntäminen.

Mallia luodessa huomioidaan jo olemassa olevat resurssit esim. ikäihmisten piirit, kuorot ja erilaiset vapaaehtoistoimijat, innostaen ja sitouttaen heitä projektin aikana mukaan, niin että varmistetaan toiminnan jatkuminen ja kasvaminen myös projektin päättymisen jälkeen.

 

 

Jatkoprojekti: "Seurakunta ilman seiniä Kalasatamassa"

Projektipäällikkö: Visa Viljamaa

Haettu summa: 60 000 (suurin kuluerä henkilöstökulu)

 

Kalasataman alueen kasvaessa tämän projektin kautta varmistetaan seurakunnan alueellinen toiminta tulevaisuudessa tilanteessa, jossa alueella ei ole seurakunnan omaa tilaa. Tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen, perheiden tukiverkostojen vahvistaminen, ja alueen eri toimijoiden keskinäisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Näin projekti ennaltaehkäisee myös muiden mahdollisten yhteiskunnallisten ongelmien (esim. jengiytyminen) eskaloitumista.
Projektissa ensin kartoitetaan osallistavan suunnittelun menetelmillä asukkaiden tarpeita. Niiden perusteella järjestetään toimintaa kuten kerhoja kodeissa, vanhemmille kursseja ravintoloissa jne. Projektissa saatujen kokemusten perusteella tuotetaan "Seurakunta ilman seiniä" -opas, jota voidaan käyttää muissa samankaltaisissa toimintaympäristöissä.

 

 

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

sami.uusi-rauva@evl.fi; arto.kuronen@evl.fi, visa.viljamaa@evl.fi

 

Jakelu

yhtymän kirjaamo, hanketoimisto