Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 107


 

Nuorten vaikuttajaryhmän perustaminen

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 05.09.2023 § 106

783/00.01.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään perustaa nuorten vaikuttajaryhmä. Vaikuttajaryhmälle annetaan kuluja varten toimintamääräraha 1000 euroa. Nimetään vaikuttajaryhmään edustajat eri ikäluokista.

 

 

 

Käsittely

Kirkkoherra ilmoitti muuttavansa päätösesitystä niin, että vaikuttajaryhmän jäseniä ei nimetä kokouksessa, vaan pyydetään nuoria valitsemaan vaikuttajaryhmän jäsenet keskuudestaan ja valinta tuodaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle.

 

Päätös

Päätettiin perustaa nuorten vaikuttajaryhmä ja annetaan sille toimintamäärärahaa 1000 euroa. Pyydetään nuoria valitsemaan vaikuttajaryhmän jäsenet keskuudestaan. Valinta tuodaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle.

 

 

 

 

Selostus

Kirkolliskokous päätti marraskuussa 2019, että seurakuntiin tulee perustaa Nuorten vaikuttajaryhmä. Päätöksen voimaantulo sidottiin uuden kirkkolain voimaantuloon, jonka ehdotukset eduskunta hyväksyi 2.3.2023. Uusi kirkkolaki tuli voimaan 1.7.2023.

Nuorten vaikuttajaryhmätoiminnassa on kyse osallisuuden vahvistamisesta. Kuulluksi tuleminen vahvistaa osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemusta ja samalla se lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta. Osallisuudessa on kyse kristillisen identiteetin vahvistamisesta, siitä että voi kokea olevansa osa itselleen merkittävää yhteisöä, tulla siinä kuulluksi ja vaikuttaa sen toimintaan ja päätöksiin.

Kirkkojärjestyksen luku 10:5:

Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi seurakunnan on asetettava nuorten vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon sekä osallistua seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikuttajaryhmä voi olla myös usean seurakunnan yhteinen. Seurakunnan on huolehdittava vaikuttajaryhmän toimintaedellytyksistä. Vaikuttajaryhmään valittavien tulee olla konfirmoituja alle 29-vuotiaita seurakunnan jäseniä ja sen asettaa seurakunnan kirkkovaltuusto, jollei kirkkovaltuusto ole delegoinut päätösvaltaa kirkkoneuvostolle, tai seurakuntaneuvosto. Muutoin vaikuttajaryhmän koko, valintatapa, rytmittäminen ja toimikauden pituus on jätetty paikallisesti harkittavaksi.

Nuorten vaikuttajaryhmät edustavat paikkakunnan nuoria seurakunnan päätöksenteossa. Lisäksi niiden tarkoituksena on tiedottaa nuoria seurakunnan päätöksenteosta ja edistää nuorten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Nuorten vaikuttajaryhmien toiminta liittyy oleellisesti lapsivaikutusten arviointiin. Nuorten vaikuttajaryhmät tarjoavat oivallisen mahdollisuuden LAVAn toteuttamiseen ja nuorten äänen kuulemiseen kaikessa seurakunnan päätöksenteossa.

Lisätiedot

riikka-eliina.roininen@evl.fi; mikko.saari@evl.fi