Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 115


 

Kolehdit 2024

 

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto 12.12.2023 § 115

795/02.03.06/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Pakilan seurakunta Valve-Tuovinen Tiia

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto
1. päättää, että Hyvän Paimenen kirkossa kerätään kolehdit vuonna 2024 liitteen mukaisiin kohteisiin,
2. valtuuttaa kirkkoherran tekemään suunnitelmaan perustellut muutokset.

 

 

 

Käsittely

Keskustelun aikana vaihdettiin tapaninpäivän kolehtikohde.

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto
1. päätti, että Hyvän Paimenen kirkossa kerätään kolehdit vuonna 2024 liitteen mukaisiin kohteisiin,
2. valtuutti kirkkoherran tekemään suunnitelmaan perustellut muutokset.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Avustus- ja kolehtityöryhmä piti kokouksen 28.11.2023. Kokouksessa olivat paikalla Taina Haterma, Jouni Pirttijärvi, Kirsti Österman, Marja Salonen ja Marjo-Riitta Immonen.  Kokouksessa laadittiin kolehtisuunnitelma vuodelle 2024.

 

Liitteenä olevassa kolehtisuunnitelmassa:

-          Tummalla painetut ovat Kirkkohallituksen määräämiä kolehteja, joita ei voi siirtää.

-          Harmaat sarakkeet ovat Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin kolehteja, jotka on sidottu tiettyyn vuoden aikaan.

-          Värilliset sarakkeet ovat Pakilan seurakunnan omia lähetyskohteita.

-          Pinkit sarakkeet ovat Torman seurakunta ja Yhteisvastuu.

-          Ei tummennetulla painetut ovat työryhmän valitsemat kohteet. Osalle valituista kohteista kerätään kolehti kaksi kertaa vuonna 2024, jotta tuotto olisi suurempi. Keräyskohteissa on painotettu lasten ja nuorten hyväksitehtävää työtä.

-          Punaiset päivämäärät ovat määrittelemättömiä päiviä (kirkkoherra määrittelee myöhemmin).

Tuhkakeskiviikko ja pyhäinpäivä päätettiin jättää keräämättä. Pyhäinpäivän tilaisuuteen kolehti ei sovi ja tuhkakeskiviikon jp on jo päivällä illan konsertin takia.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Vapaavalintaisissa kolehtikohteissa on painotettu lasten ja nuorten hyväksitehtävää työtä.

 

Lisätiedot

tiia.valve-tuovinen@evl.fi

 

Jakelu