Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 55


 

Oulunkylän seurakunnan vuosikertomus 2022

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 03.04.2023 § 55

13/04.00.00/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi vuosikertomuksen 2022.

 

 

 

Käsittely

Seurakuntaneuvosto kävi vilkkaan keskustelun vuoden 2022 toimintakertomuksesta ja talousarvion toteumasta.

Toimintakertomuksen/vuosikertomuksen tekstiin tehtiin muutamia teknisiä korjauksia. Seurakuntaneuvosto kiitti kertomuksen ulkoasua ja esitti toiveita seuraavaa vuotta varten. Työmuotojen tekstit kaipaisivat vielä stilisointia, jotta olisivat tarkoituksenmukaisia laajemmalle yleisölle.

Talousarvion toteumavertailua toivottiin käsiteltävän vielä uudelleen niin, että se olisi helpommin luettavassa muodossa, esimerkiksi tiliryhmätasolla eriteltynä (tilitason sijasta tai lisäksi). Seurakuntaneuvoston jäsenille toimitetaan tiedosto excel-muodossa.

Henkilöstökuluja sekä muita kuluja toivottiin eriteltyinä kustannuspaikoittain (ts. kuinka paljon on käytetty kasvatukseen, entä diakoniaan).

Edelleen toivottiin tunnuslukuja työaloittain, jotta seurakuntaneuvosto voisi paremmin arvioida tehtyjen panostusten vaikuttavuutta.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

 

Vuosikertomus 2022 tuodaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle keskustelua ja käsittelyä varten. Vuosikertomuksen käsittelyn yhteydessä käsitellään myös vuoden 2022 talousarvion toteutuminen.