Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 47


 

Paavalin seurakunnan ympäristödiplomin haku uudelle kaudelle

 

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto 07.03.2023 § 47

424/02.00.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Paavalin seurakunta Kanala Kari

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi

 

 

 

Käsittely

Suvi Kukkonen esitti, että seurakunnan piha-alueelle perustettaisiin kukkaketo.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Paavalin seurakunta on yhtenä Helsingin seurakuntayhtymän seurakunnista hakemassa Kirkkohallitukselta ympäristödiplomia uudelle kaudelle 2024-2028. Seurakuntaneuvosto päätti asiasta kokouksessaan kesäkuussa 2022.

Helsingin seurakuntayhtymällä on ollut ympäristöohjelma vuodesta 2005 lähtien. Paavalin seurakunta oli yksi Helsingin seurakuntayhtymän pilottiseurakunnista ympäristötyön alkaessa. Uuden ympäristödiplomin saaminen edellyttää, että vähintään kymmenen seurakuntaa yhdeksästätoista on hakuprosessissa mukana ja sitoutuu ympäristötyöhön. Seurakunnan ympäristödiplomin uusimisen edellytyksenä on, että seurakunta saavuttaa ympäristökatselmukseen liittyvässä auditoinnissa vähintään 100 pisteen rajan tai sitoutuu tarvittaviin muutoksiin. Paavalin seurakunnan itsearvioinnissa on päädytty 135 pisteeseen. Katso katselmustaulukko.

Paavalin seurakunnan vahvuuksia ovat olleet eri ikäisten monipuolinen ympäristökasvatus, jätteiden melko tehokas lajittelu, hävikkiruokajakelut, vaatteiden kierrätys erityisesti pakolaisaallon yhteydessä, kasvisruuan käytön lisääminen, Reilun kaupan tuotteiden käyttö ja lähiympäristön (kirkkopiha, siirtolapuutarha) huomiointi ympäristötyössä. Seurakunnassa on pidetty säännöllisesti luomakunnan sunnuntain messuja ja muutenkin huomioita ympäristöteema hartauselämässä ja retriiteissä. Seurakuntaan viime aikoina rekrytoidut uudet työntekijät ovat olleet innostuneita ympäristötyöstä ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että ympäristötyö ei ole enää liiaksi ympäristövastaavan harteilla.

Seurakunnan ympäristödiplomihakemus on laadittu ympäristövastaava Juha Valkeapään johdolla. Ympäristötyöryhmä, kaikki työalat ja johtoryhmä ovat osallistuneet hakemuksen valmisteluun.

Seurakuntaneuvoston tehtävänä on seurata ympäristötyön tavoitteiden toteutumista ja tehdä omalta osaltaan aloitteita ympäristötyössä. Seurakuntaneuvosto valitsi edellisen kauden lopulla lähetyskohteeksi Suomen Lähetysseuran kestävän kehityksen ympäristökohteen Etiopiassa. SLS:n työ tässä kohteessa päättyi vuoden 2021 lopussa.

Seurakuntaneuvosto tutustuu ympäristödiplomin hakuun liittyvään Paavalin seurakunnan katselmustaulukkoon, ympäristökasvatussuunnitelmaan, ympäristöviestintäsuunnitelmaan ja ympäristöohjelmaan vuosille 2024-2028.