Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.03.2023/Pykälä 42


 

Seurakunnan strategian päivittäminen

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 11.03.2023 § 42

13/04.00.00/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto päättää päivittää seurakunnan strategian esitetyn prosessin ja aikataulun mukaisesti.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti valtuuttaa kirkkoherran selvittämään mahdollisen ulkopuolisen konsultin käyttöä ja strategiaprosessin kulkua. Seurakuntaneuvosto pidetään ajan tasalla. Seurakuntaneuvosto vastaa strategiasta yhdessä kirkkoherran kanssa.

 

 

 Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Oulunkylän seurakunnan strategia on vuodelta 2011. Strategialla on ollut omat vahvuutensa, jonka vuoksi sitä ei ole päivitetty viime vuosina, vaikkakin asia on ollut keskustelussa vuosina 2018 ja 2020. Osaltaan päivitysviiveeseen on vaikuttanut koronapandemia, osin myös se, että seurakunnan strategia on monin osin ollut linjassa kirkon vuonna 2020 hyväksymän Ovet auki -kokonaisstrategian kanssa, jolloin tähän on ollut helppo liittyä toiminnan linjausten osalta.

Strategian päivittäminen on kuitenkin nyt ajankohtaista ja tarpeellista. Nyt aloittanut seurakuntaneuvosto kävi helmikuun kokouksessa alustavaa keskustelua strategiaprosessin aikataulusta ja luonteesta. Keskeistä on, että seurakuntaneuvoston jäsenet, seurakuntalaisryhmät ja työntekijät tulevat kuulluiksi strategiaa tehtäessä. Samanaikaisesti on huolehdittava siitä, että prosessi ei ole liian raskas tai aikaa vievä.

Realistisena tavoitteena voisi olla, että strategiaprosessi viedään läpi syyskuuhun 2023 mennessä. Syksy on tällöin aikaa strategian 'jalkauttamiseen'. Strategiatyön askelmerkit alla alustavana työversiona:

- 11.3. strategiatyön käynnistäminen

- 3/ 2023 johtoryhmän strategiatyöskentely

- 4/ 2023 seurakuntaneuvoston strategiatyöskentely

- 4/ 2023 tiimien strategiatyöskentely

- 5/ 2023 seurakuntaneuvoston strategiatyöskentely

- 5/ työyhteisön strategiatyöskentely

- 5/ seurakuntalaisten 'strategiailta' ja sähköinen 'seinä'

- 6/ 2023 seurakuntaneuvoston strategiatyöskentely

- 6/ 2023 strategian kirjallinen työstäminen

- 9/ 2023 valmis strategia

Avoimena on kysymys strategiaprosessin rakenteellisesta ja sisällöllisestä vetovastuusta. Tehdäänkö tämä omin voimin, vai onko tarpeellista ja/ tai mahdollista etsiä ulkopuolista resurssia tällä aikataululla?