RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Töölön seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirkkoherran päätösluettelo
Töölön seurakunnan seurakuntaneuvosto 14.09.2022 § 72 403/00.01.00/2022 |
|
Päätösehdotus
Kirkkoherran tekemät päätökset merkitään tiedoksi.
Päätös
Päätös päätösehdotuksen mukainen.
Selostus
Kirkkoherran tekemät päätökset, joita hän on toimivaltansa puitteissa tehnyt seurakunnan johtavana viranhaltijana seurakuntaneuvoston edellisen ja seuraavan kokouksen välisenä aikana, saatetaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Jakelu
Eero Malinen, Johanna Sillanpää, Ilmari Pyykönen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |