Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 131


 

Seurakunnan tilojen vuokraamisen periaatteet ja hinnasto 2023

 

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 12.12.2022 § 131

870/03.01.02/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto hyväksyy tilavuokraperiaatteet ja -hinnaston liitteen mukaisesti siten, että päivitetty hinnasto on voimassa 1.1.2023 alkaen toistaiseksi.

 

Käsittely 

Liitteeseen lisättiin lause "Liitteen hinnastosta voidaan poiketa kirkkoherran päätöksellä perustellusta syystä."

 

Päätös

Esityksen mukaan.

 

Selostus 

Yhteinen kirkkoneuvosto on päivittänyt Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimen maksut 1.1.2023 alkaen. Tässä yhteydessä päivitettiin myös kirkkoon kuulumattomilta hautaan siunaamisen yhteydessä perittävä tilavuokra kappelin osalta. On tarkoituksenmukaista, että tässä yhteydessä myös seurakunnat päivittävät osaltaan tilavuokrat. Liitteenä olevan hinnaston tilavuokrat kirkkoon kuulumattomien hautausten osalta noudattavat yhteisen kirkkoneuvoston määrittelemää kappelihinnastoa.

Malmin rovastikunnan seurakunnat Malmi, Oulunkylä ja Pakila ovat aloittaneet virastoyhteistyön parivuotisen kehittämishankkeen (2023-2024). Tähän on saatu myös kehittämismäärärahaa Helsingin seurakuntayhtymältä. Keskeinen osa viraston toimintaa on tilavarausten tekeminen ja koordinointi. Myös tämän vuoksi ovat yhteiset linjaukset tarpeelliset ja ajankohtaiset.

Esitetty hinnasto ja vuokraperiaatteet on tarkoitus päivittää jatkossa vuosittain.