Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 132


 

Vanhan  kirkon sisäpuolen muutosten hyväksyttämismenettely

 

 

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto 12.12.2022 § 132

692/03.03.01/2022

 

 

 

Esittelijä vs. kirkkoherra, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta Kuoppala Maija

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto antaa liitteen mukaisen puoltavan lausunnon Vanhan kirkon sisäpuolen muutoksien suunnitelmasta.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Esityksen mukaisesti.

 

Selostus 

Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto on osaltaan hyväksynyt  kiinteistöjohtajan päätöksen tilata Vanhan kirkon sisäpuolen remontin arkkitehti-ja työmaatehtävien hankinnan kokouksessaan 10.10.2022. Seurakuntayhtymän kiinteistöosasto on saanut Kirkkohallitukselta tiedon, että sisäpuolen muutosten suunnitelman edistämiseksi tarvitaan vielä pidemmän kaavan mukainen hyväksyttämisprosessi.

Seurakuntaneuvoston tulee tehdä puoltava lausunto, jonka mukaan suunnitelmat on tehty seurakunnan aloitteesta ja suunnitelmat on seurakunnan toiveiden mukaisia. Vasta sen jälkeen käsittely etenee yhteiseen kirkkoneuvostoon, yleiseen kirkkovaltuustoon, Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin ja sitten vasta lopuksi kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia".

 

Lisätiedot

Unni Puranen

 

Jakelu

Kiinteistöosasto