Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 134


 

Testamenttituloutus

 

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.12.2022 § 134

430/02.00.01/2022

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään antaa kirkkoherralle valtuudet maksimissaan 50 000 euron testamenttituloutukseen, mikäli tälle on toiminnalliset ja taloudelliset tarpeet.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Päätettiin antaa kirkkoherralle valtuudet maksimissaan 50 000 euron testamenttituloutukseen, mikäli tälle on toiminnalliset ja taloudelliset tarpeet.

 

Selostus 

Seurakuntanevuosto on budjetissa varautunut testamenttituloutukseen, joka tehdään tarvittaessa. Testamenttivaroilla on kustannettu nuorten osallistumismaksujen subventointia diakonisin perustein sekä vanhustyötä, mm. vanhusten leirin kuluja.

Koska tarve ja tilanne on neuvoston kokouksen kohdalla vielä epäselvä, päätetään antaa kirkkoherralle valtuudet tehdä tuloutus lähempänä vuodenvaihdetta.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi