RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.11.2022/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 henkilöstön koulutussuunnitelman hyväksyminen
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.11.2022 § 112 793/01.03.00/2022 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Munkkiniemen seurakunta Vähäkangas Päivi
Päätösehdotus
Hyväksytään Munkkiniemen seurakunnan henkilöstön koulutussuunnitelma vuodelle 2023.
Käsittely
Päätös
Esityksen mukaan.
Selostus
Koulutussuunnitelma on laadittu annettujen ohjeistusten mukaisesti. Liitteenä olevaa koulutussuunnitelmaa on käsitelty työntekijäkokouksessa 2.11.2022.
Helsingin seurakuntayhtymän voimassa olevan Henkilöstön kehittämissäännön mukaan kolmivuotiskauden koulutussuunnittelujaksoon 2023-2025 voi sisältyä koulutuspäiviä yhteensä enintään 20 päivää työntekijää kohden. Perustelluista syistä määrä voidaan harkinnanvaraisesti ylittää. Koulutuspäivien lisäksi henkilöstö voi osallistua oman alansa neuvottelupäiviin sekä Helsingin seurakuntayhtymän järjestämään ilmaiseen koulutukseen.
Lapsivaikutusten arviointi
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
paivi.vahakangas@evl.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |