RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 99
Seurakuntaneuvoston jäsenen vaihtuminen
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto 5.10.2026 § 99 228/00.00.02/2023 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta Vähäkangas Päivi
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto
1. merkitsee tiedoksi, että seurakuntaneuvoston Tulkaa kaikki – Kirkon uudistajat -listan jäsen Aila Valkila on toimittanut eroilmoituksen seurakuntaneuvoston jäsenyydestä vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi
2. toteaa, että Tulkaa kaikki – Kirkon uudistajat -listan varajäsen Jussi Sohlberg on tästä johtuen tullut varsinaiseksi jäseneksi.
Käsittely
Päätös
Esityksen mukaisesti.
Selostus
Aila Valkila on muuttanut seurakunnan alueelta ja on näin ollen menettänyt vaalikelpoisuutensa. Tulkaa kaikki –valitsijayhdistyksen ehdokaslistan ensimmäinen varajäsen on Jussi Sohlberg, josta näin ollen tulee varsinainen jäsen.
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Vt. kirkkoherra Päivi Vähäkangas
Jakelu