Dynasty tietopalvelu
Helsingin seurakuntayhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 17.06.2026/Pykälä 215


Kokousasian teksti

 

Kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelma

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 17.6.2026 § 215

534/03.00/2025

 

 

 

Esittelijä Vs. seurakuntayhtymän johtaja Forsén Stefan

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevat kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelman ja sen tiivistelmän.

 

 

Käsittely

Kiinteistöjohtaja Rasimus selosti asiaa.

Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Taustaa

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 12.9.2024 seurakuntayhtymän tilankäyttö- ja kiinteistöstrategiat vuosille 2024-2035.

Seurakuntayhtymän hallintosäännön mukaan kiinteistöjohtokunnan tehtävänä on valvoa vahvistettuun kiinteistöstrategiaan perustuvien tehtävien ja toimenpiteiden täytäntöönpanoa sekä hyväksyä toimialan suunnitelmat.

Yhteinen kirkkoneuvosto edellytti, että strategioiden toimeenpanosuunnitelmat laaditaan 31.12.2025 mennessä. Kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelma vietiin tiedoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle 27.11.2025 § 307, joka antoi kommenttinsa sen jatkovalmistelua varten. Samassa käsittelyssa todettiin, että tilankäyttöstrategian toimeenpanosuunnitelma vaatii merkittävää päivitystä ja käyttäjien kuulemista. Suunnitelmat päätettiin täten valmistella erikseen ja tuoda erillisinä kokonaisuuksina YKN:n käsittelyyn ja hyväksyntään.

Toimeenpanosuunnitelmia käsiteltiin kiinteistöjohtokunnan kokouksessa 21.1.2026 § 7. Johtokunta koki kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelman taulukkomuodon hankalalukuiseksi, koska siinä on asiat esitetty varsin yksityiskohtaisesti. Toivottiin erillistä, selkeämpää ja suppeampaa, tekstimuotoista raportointia suunnitelmien edistymisestä, joka voitaisiin esitellä yhteisen kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsenille. Tämän raportin liitteeksi voidaan lisätä yksityiskohtaisempi taulukko.

Kiinteistöjohtokunta kävi 15.4.2026 § 46 läpi kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelmasta tehdyn tiivistelmän, jonka mukana kulkee myös toimeenpanosuunnitelman excel-taulukko. Johtokunta hyväksyi kommenttiensa pohjalta päivitetyn tiivistelmän viemisen yhteisen kirkkoneuvoston päätöksentekoon taulukon kera.

Kiinteistöstrategian on pysyvä ohjenuora, jota tarkastellaan ja tarpeen mukaan päivitetään muutaman vuoden välein. Kiinteistöjohtaja päättää miten ja milloin strategian toimeenpanosta raportoidaan.

Aikataulu

Kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelman on suunniteltu valmistuvan alkukesästä, kun yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee lopullisen version. Varsinainen toimenpiteiden toteutus ajoittuu strategian mukaisesti useamman vuoden ajanjaksolle.

 

Vaikutusten ja riskien arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä ympäristövaikutusten arviointia.

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Toimivallan perusteet

Hallintosäännön 4 luvun 7 § kohta 1

 

 

Lisätiedot

Kiinteistöjohtaja Osmo Rasimus, p. 09 2340 2700, osmo.rasimus@evl.fi