RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkko ja kaupungin johtokunta
Esityslista 27.01.2026/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kirkko ja kaupungin telinejakelun lisääminen
Kirkko ja kaupungin johtokunta 27.01.2026 27/00.01.01/2026 |
|
Esittelijä Vs. seurakuntayhtymän johtaja Forsén Stefan
Päätösehdotus
Kirkko ja kaupungin johtokunta
1) keskustelee telinejakelun lisäämisestä
2) esittää, että Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät lisäävät telinejakelua vaihtoehdon 1 mukaisesti. Jos seurakuntayhtymät haluavat valita laajemman vaihtoehdon, se on sopimuksen mukaan mahdollista
3) Kustannukset telinejakelusta ja lisälehdistä laskutetaan toteutuneen laskutuksen mukaan
4) Merkitsee tiedoksi telinejakelun 4,14 prosentin hinnankorotuksen
Käsittely
Päätös
Päätöshistoria
Selostus
Etelä-Suomen media ehdottaa Kirkko ja kaupungin telinejakelupaikkojen lisäämistä. Kirkko ja kaupunkia on jaossa Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien telineissä. Kussakin nyt käytössä olevassa telineessä on paikkoja 25 Kirkko ja kaupunki -lehdelle. Lehtiä on niissä jaossa Helsingissä 1925, Espoossa 2450 ja Vantaalla 1025 kappaletta eli yhteensä 5425 kappaletta.
Kustannusvaikutus telinejaosta on vuositasolla yhteensä noin 11 000 euroa ynnä alv. 25,5 prosenttia sekä lisäksi telinejakelussa jaettavien lehtien osuus painokuluista. Lehden normaaliin Postin kautta menevään jakeluun verrattuna telinejakelu on edullista ja täydentää lehden saatavuutta niiden parissa, jotka eivät saa jäsentalouksiin jaettavaa lehteä.
Edellä mainittujen paikallislehtien jakelu on siirtymässä lähes kokonaan telinejakeluun. Taustalla päätökseen on muun muassa se, että mainoskieltotalouksien määrä on kasvanut niin suureksi, ettei osoitteeton jakelu kotitalouksiin enää saavuta suurinta osaa niistä. Nyt Etelä-Suomen media ehdottaa, että samalla kun jakelutelineiden määrää joka tapauksessa kasvatetaan, myös Kirkko ja kaupungin osoitteetonta jakelua niiden kautta kasvatettaisiin. Etelä-Suomen median toivoo vastausta ehdotukseensa niin, että jakelua voitaisiin laajentaa 1.3.2026 alkaen.
Ehdotuksessa on kaksi vaihtoehtoa, joista vaihtoehto yksi lisäisi jaettavien lehtien määrää 2500 kappaletta ja vaihtoehto 2 kasvattaisi jakelua 4850 kappaleella. Jälkimmäinen vaihtoehto siis kaksinkertaistaisi telinejakelun. Telinejakelun kustannukset kasvaisivat vaihtoehdossa 1 yhteensä 4905,60 eurolla/vuosi ja vaihtoehdossa 2 kasvu olisi 10541,20 euroa vuodessa. Seurakuntayhtymäkohtaiset kustannukset selviävät liitteestä Telinejakeluehdotus. Niihin on lisättävä alv 25,5 prosenttia.
Sanomapainon mukaan lehden painatuskulut kasvaisivat vaihtoehdossa 1 vuodessa noin 4800 eurolla (sisältäen alv:n) ja vaihtoehdossa 2 arvonlisäveroineen runsaalla 9500 eurolla vuodessa. Hinta kattaa 16 lehden numeroa. Vaihtoehdon 1 mukaan Helsingin vuosikustannus tästä olisi 1920 euroa, Espoon 1440 euroa ja Vantaan 1440 euroa. Vaihtoehdossa kaksi telinemääriä on lisätty hieman enemmän Helsinkiin kuin kahteen muuhun kaupunkiin, joten Helsingin osuus painetuista lehdistä on hieman suurempi. Helsingin osuus olisi noin 3740, Espoon noin 2850 ja Vantaan noin 2950 euroa.
Espoon lisäkulut kahden oman lehden painolaskusta olisivat noin 140 euroa tai 280 euroa.
Yhteensä kustannukset siis kasvaisivat vuositasolla 1-vaihtoehdossa noin 11 000 eurolla ja kakkosvaihtoehdossa noin 23 700 eurolla. Kustannukset seurakuntayhtymien kesken jakautuvat telineiden ja niissä jaettavien lehtien määrän mukaan. Helsingissä vaihtoehdon yksi kulut olisivat noin 4400 euroa, Espoossa noin 3400 euroa ja Vantaalla runsaat 3100 euroa vuodessa.
Telinejakelun kasvattaminen olisi perusteltua, sillä tällä hetkellä siinä on suuria katvealueita. Vaihtoehto 1 toisi mukaan isoja kauppakeskuksia, kuten Myyrmannin, Sellon ja Triplan sekä myös lisää marketteja ja lähikauppoja. Vaihtoehto 2 kasvattaisi edelleen lehden ja sitä kautta myös seurakuntien näkyvyyttä.
Kirkko ja kaupungin lukemistutkimusten mukaan Kirkko ja kaupunkia lukevat myös monet kirkkoon kuulumattomat. Yhteisen mediatoimituksen sopimuksen mukaan median tehtäviin kuuluu tukea pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymiä ja seurakuntia lisäämällä niiden näkyvyyttä ja toiminnan vaikuttavuutta tavoittaa sekä tavoittaa erityisesti heitä, joilla ei ole kiinteää suhdetta seurakuntaan. Telinejakelun lisääminen olisi siten strategisesti perusteltua ja lisäisi lehden lukijamäärää.
Vaikka telinejakelun kasvattaminen on edullista, se kuitenkin kasvattaa niitä lehden kustannuksia, jotka laskutetaan sopijaosapuolilta toteutuneen laskutuksen mukaan. Jos johtokunta pitää telinejakelun maltillista lisäämistä perusteltuna, Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät voivat halutessaan päättää lisätä sitä alueillaan joko vaihtoehdon 1 tai vaihtoehdon 2 mukaisesti.
Seurakuntayhtymäkohtainen kustannuslisäys selviää myös liitteistä, joista toinen käsittelee jakelun lisäkustannusta ja toinen painokuluja lisälehdistä. Mediatoimituksen sopimuksen mukaan ”Mahdollisista sopijaosapuolikohtaisista lisäpalveluista laskutetaan sopijaosapuolia erikseen menojen kertymisen mukaan. Lisäpalvelujen tulee olla sopijaosapuolten hyväksymiä ja tilaamia.”
Päätöstä tehdessä kannattaa huomioida, että lehden normaali jakelu on viime vuosina laskenut keskimäärin yli 3000 kappaletta vuodessa eli vaihtoehto 1 ei korvaa edes yhden vuoden laskua. Lasku liittyy seurakuntien väkimäärän vähentymiseen eli jos väkimäärä alkaakin myös kasvaa, lehden painosmäärä kasvaa. Jäsenmäärän kasvu olisi seurakuntien kannalta tietenkin positiivista.
Etelä-Suomen media on ilmoittanut myös 4,14 prosentin hinnankorotuksesta telinejakeluun. Perusteena tälle on kuljetuskustannusten muutos sekä alv:n nousun vaikutus liiketoimintaan. Hinnankorotus astuu voimaan vuodenvaihteessa. Hinnankorotuksen vaikutus on vuositasolla yhteensä alle 500 euroa.
Lapsivaikutusten arviointi
Kirkko ja kaupungin telinejakelu lisää uskonnonvapautta. Se laajentaa lehden näkyvyyttä ja antaa kirkkoon kuulumattomille, niin aikuisille kuin lapsille ja nuorille, mahdollisuuden halutessaan tarttua lehteen.
Lisätiedot
päätoimittaja Pauli Juusela, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi, p. 09 2340 4020
Jakelu
Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät
| Edellinen asia | Seuraava asia | |