RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.01.2026/Pykälä 7
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Suomen Lähetysseuran teemakoriuudistus
Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto 13.01.2026 § 7 638/04.09.00/2025 |
|
Esittelijä
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi
Käsittely
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Päätöshistoria
Selostus
Suomen Lähetysseuralla on vuoden 2026 alusta tapahtunut teemakoriuudistus.
Palvelupäällikkö Upu Leppänen kävi Suomen Lähetyseurasta esittelemässä uudistuksen vaikutukset seurakunnan palvelusopimukseen 25.11.2025 olleessa kokouksessa. Kokouksessa olivat läsnä kirkkoherra Tiia Valve-Tuovinen, lähetystyöstä vastaavalle seurakuntapappi Emma Mönkkönen ja pääsuntio-taloussihteeri Enni Kiema.
Uuden ohjelmakauden alkaessa Suomen Lähetysseura ottaa vuoden 2026 käyttöön teemakoreihin perustuvan palvelumallin. Yksittäiset hankkeet maailmalta on jaettu kuuteen eri teemakoriin. Ulkomaantyöntekijät ja asiantuntijat kotimaassa sijoittuvat koreihin sen mukaan, minkä teeman parissa he erityisesti työskentelevät. Myös kumppanien työ ja paikalliset työntekijät tulevat koreissa entistä paremmin näkyviin. Uudistuksen myötä seurakunnat saavat säännöllisesti monipuolisempaa materiaalia, jonka avulla lähetyksen sisältöjä on helppo pitää esillä.
Teemakoreihin siirtymisen myötä on tarkistettu Lähetysseuran ja seurakunnan välinen palvelusopimus. Palvelusopimus on edelleen voimassa toistaiseksi, mutta sopimus siirtyy 2026 alusta teknisesti kohdistumaan niihin teemakoreihin, joissa seurakunnan nykyisellä sopimuksella olevat hankkeet tai työntekijät ovat. Tämä muutos ei edellytä seurakunnalta toimenpiteitä.
Pakilan seurakunnan sopimuksen pohjalta seurakunnalle valikoitui kolme teemakoria:
- Diakonia ja hyvinvoivat perheet: Katja Tynkkynen edustaa jatkossa tätä teemaa
- Lapset ja nuoret: "Tuemme syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulutusta Boliviassa" hanke jatkuu "Lasten ja nuorten koulutus Boliviassa" hankkeena. Marja Alastalo edustaa tätä teemaa.
- Vahvat ja vaikuttavat kirkot: "Tuemme lasten ja nuorten koulunkäyntiä Kolumbiassa" hanke siirtyy osaksi Kolumbian evankelis-luterilaisen kirkon työn kokonaisuutta
Liitteenä Suomen Lähetysseuran tarkempi esittely teemakoriuudistuksesta ja Pakilan seurakunnan teemakorit.
Lapsivaikutusten arviointi:
Pakilan seurakunnan Suomen Lähetysseuran kautta tehtävällä työllä on myönteiset lapsivaikutukset.
Lisätiedot
Tiia Valve-Tuovinen, tiia.valve-tuovinen@evl.fi, p. 050 401 6173
Jakelu
| Edellinen asia | Seuraava asia |