Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 22


 

Lahjoituksen vastaanottaminen

 

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.03.2026 § 22

365/02.05.03/2023

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka

 

Päätösehdotus

Päätetään vastaanottaa Liisa Hämäläisen testamenttimenttilahjoitus Kallion seurakunnan diakoniatoiminnalle vanhusten virkistyskäyttöön.

Päätetään valtuuttaa kirkkoherra laatimaan selostuksen pohjalta lahjoituksen käyttösuunnitelma kolmen vuoden ajalle.

 

 

 

Käsittely

 

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Seurakunta on saanut 3.3.2026 sähköpostilla tiedon, että syksyllä 2025 kuollut seurakunnan jäsen Liisa Hämäläinen on testamentissaan määrännyt Kallion seurakunnalle annettavaksi lahjoituksen diakoniatyölle vanhusten virkistyskäyttöön. Summa on saadun tiedon mukaan suuruudeltaan 25.000 euroa.

Kyseinen lahjoitus on mudooltaan legaatti eli erillinen lahjoitus. Tällaisessa lahjoituksessa seurakunnasta ei tule kuolinpesän osakasta, vaan seurakunta saa omaisuuden ”päältä” ennen varsinaista perinnönjakoa. Omaisuuden muoto on tässä tapauksessa rahaa ja se maksetaan tilisiirtona.

Hyväksyttyjen testamenttiohjeistuksen mukaisesti seurakuntaneuvosto tekee päätöksen lahjoituksen ja testamentin vastaanottamisesta. Kyseessä on merkittävä lahjoitus, jolla seurakunta voi tehdä hyvää alueella perinnönjättäjän toiveiden mukaan. Lahjoituksen antajalla ei ole seurakuntaa kohtaan muita vaatimuksia, kuin lahjoituksen ohjaaminen vanhusten virkistyskäyttöön. Kuolinpesällä on toive, että lahjoitus voidaan siirtää seurakunnalle maaliskuun aikana.

Lahjoituksen kohde on varsin selkeä, mutta kuitenkin sellainen, että sitä voidaan käyttää vuosittain tarpeen mukaisesti. Yhtymän ohjeistus on, että mikäli rahaston arvo on alle 30 000 euroa, niin rahasto tulee käyttää mahdollisimman nopeasti loppuun. Samaa tulee soveltaa myös lahjoitukseen, josta ei sen koon vuoksi muodosteta erillistä rahastoa. Kirkkoherra esittää, että saatu lahjoitus käytettäisiin loppuun vuosina 2026-2028. Näin rahalla saataisiin myös vaikuttavia toimia, mutta toisaalta sitä ei hukattaisi.

Alustava suunnitelmana on, että puolet (50%) vuosittaisesta rahasta käytettäisiin palvelutaloihin kohdistettuun virkistystoimintaan eli tuettaisiin Toivoa ja toimintaa -hankkeessa syntynyttä vapaaehtoisryhmän toimintaa hankkimalla säestäjiä ja harjoitusmahdollisuuksia vapaaehtoisten ryhmälle. 40% vuosittaisesta rahasta käytettäisiin eläkeikäisille suunnatun vuosittaisen retken järjestämiseen. Tämä retki olisi maksuton ja siitä varattaisiin erikseen paikkoja diakoniatyön piirissä olevlle vanhuksille. Retken kulut ovat normaalisti noin 3000 euron luokkaa / retki. Loput (10%) vuosittaisista kuluista kohdennettaisiin vuosittain mahdollisimman avoimeen tilaisuuteen tai tapahtumaan, joka palvelee kohderyhmää. Kirkkoherra voi viimeistellä vuosittain käyttösuunnitelman diakoniatiimin kanssa.

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi

 

Jakelu

yhtymän johtava juristi, Liisa Hämäläisen kuolinpesän osakkaat