RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 24
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kallion kirkon tornin kesä 2026
Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.03.2026 § 24 74/00.01.01/2026 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Kallion seurakunta Reina Riikka
Päätösehdotus
Päätetään vuoden 2026 Kallion kirkon tornin lippujen hinnaksi 15 euroa sekä alennuspäivinä 10 euroa.
Käsittely
Keskustelun aikana Johanna Hautakorpi teki ponsiesityksen, jossa seurakuntaneuvosto pyytää selvittämään mahdollisuutta laskea tornivierailun ikärajaa. Ponsiesitys hyväksyttiin.
Päätös
Päätettiin tornilippujen hinnasta esityksen mukaisesti.
Lisäksi seurakuntaneuvosto pyytää selvittämään mahdollisuutta laskea tornivierailun ikärajaa.
Päätöshistoria
Selostus
Kallion kirkon torni on ollut avoinna kaksi vuotta. Eri tahojen palautteiden perusteella nykyinen tornilipun hinta tulisi päivittää yhtenäiseksi koskien koko vuotta. Nykyisellään tornissa on kolme hintakategoriaa: kesäsesonki 12€ / syys- ja talvikausi 15€ / ale-tapahtumapäivät 5€. Kolme hintakategoriaa on ollut asiakkaiden näkökulmasta epäselvä. Epäselvyyttä on ollut myös aukioloajoissa, joita pyritään tulevalle kaudelle selkeyttämään.
Tornilippujen myynnillä sekä kahvilatuotoilla katetaan turistityölle syntyviä kuluja, joita ovat muun muassa tuntipalkkaisten tornioppaiden palkkoja, IT-kuluja (Reveel), viestinnän kuluja, elintarvike ym. hankintoja. Kulut kasvavat ja turistityön kustannuspaikalle ei ole projektin (2024) päättymisen jälkeen budjetoitu kirkollisverotuottoja lainkaan. Kun kirkon torni avattiin, niin perusteena oli, että toiminnan tulee tuottaa seurakunnalle lisärahoitusta, eikä siihen käytetä kirkollisverotuottoja.
Voimme pitää tällä hetkellä kirkontornia auki läpi vuoden pois lukien vaikeat sääolosuhteet. Olemme toteuttaneet myös talviaikana tornikierroksia ja niistä on saatu hyviä kokemuksia. Kesäsesongin ulkopuolella tornikierrokset tehdään yleensä työntekijävoimin.
Nousseiden kustannusten lisäksi perusteita hinnan tarkastamiselle löytyy läheltä. Kallion kirkontornia vastaava Helsingin rautatieaseman kellotornin kierros on hinnaltaan huomattavasti kalliimpi 24€/ henkilö (yksi hinta kaikille). Kallion tornikokemus ja näkymät ovat huikeammat. Ikäraja rautatieaseman kellotornissa on määritelty siten, että torniin pääsee 15 vuotias täysi-ikäisen kanssa. Työntekijöiden toive on, että asiaa harkittaisiin myös meillä. Asiaa on kysytty pelastuslaitoksen palotarkastajalta ja olemme saaneet asiaan myöntävän päätöksen.
Ohessa vuoden 2024 ja 2025 tulot ja menot. Huomioitavaa, että saimme projektirahaa v. 2024 lähes 60 000€ ja tuolloin oli myös kuluja enemmän hankintojen osalta. Vuoden 2025 tulos jäi plussan puolelle, vaikka tornikierroksia oli määrällisesti 31kpl vähemmän. Suunta toiminnan saamisessa kannattavaksi on oikea varsinkin kun tornia voidaan pitää jatkossakin avoinna läpi vuoden.
| TURISTITYÖ / kustannuspaikka 2032050002 |
| ||
Vuosi | 2024 | 2025 | 2026 |
|
Tilaisuuksien määrä | 234 | 203 |
| kpl |
Kokonaisosallistujamäärä | 3807 | 2972 |
| henk. |
Toimintatuotot | 101 628,25 € | 39 306,65 € |
| € /alv 0% |
Tornilippujen tuotto | 28 205,43 € | 25 292,93 € |
| € /alv 0% |
Kahvilan tuotto | 10 584,41 € | 12 293,17 € |
| € /alv 0% |
Toimintakulut | 74 333,38 € | 36 630,55 € |
| € /alv 0% |
Toimintakate | 27 294,87 € | 2 676,10 € |
| € /alv 0% |
Tilikauden tulos | -68 848,63 € | 2 676,10 € |
| € /alv 0% |
Kirkkoherra esittää, että selkeyden vuoksi hinnat ovat samat läpi vuoden eli 15 euroa / henkilö. Lisäksi kirkkoherra esittää, että tapahtumapäivinä hinta olisi pyöreä ja helposti viestittävä 10 euroa. Tapahtumapäiviä ovat mm. Kallion kirkon syntymäpäivä, Wappukonsertti, Helsinki-päivä, Yhteisvastuu-tapahtuma, Taiteiden yö, Kallio Block Party. Näihin päiviin on helposti saatavilla vapaaehtoisia ja tapahtumapäivissä tuotto tulee volyymin noususta. Hinnass on tällöin myös selkeä alennus.
Lapsivaikutusten arviointi tulee tehdä vain työntekijöiden tekemän ikärajan laskemista koskevan ehdotuksen osalta. Tällä hetkellä torniin ei oteta vierailuille alle 18-vuotiaita. Keskustelua ikärajan laskemisesta on käyty ja sille on perusteita, mutta tällä hetkellä kirkkoherra ei tee esitystä ikärajan muuttamista vuodelle 2026.
Lisätiedot
arto.kuronen@evl.fi riikka.reina@evl.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |