Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 23


 

Helsingin seurakuntayhtymän jäsenmäärän muutokset 2025 (vuositilasto)

 

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.03.2026 § 23

177/00.02.02/2026

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Roihuvuoren seurakunta Kaskinen Timo Pekka

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.

 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus

Keskusrekisterin julkaisema Helsingin seurakuntien jäsentietojen vuositilasto 2025 on valmistunut. Vuositilastoon on koottu tiedot jäsenmäärään vaikuttavista tekijöistä eli kastetuista ja kuolleista, kirkkoon liittyneistä ja kirkosta eronneista, kotimaan muuttoliikkeestä sekä läsnä ja poissa olevaan väestöön siirtyneistä. Lisäksi vuositilasto sisältää tilastot jäsenten avioliitoista ja käydyistä rippikouluista sekä seurakuntien jäsenmäärät eri taustamuuttujien kuten iän ja äidinkielen mukaan.

 

Seurakuntayhtymän jäsenmäärä (läsnä oleva väestö) väheni vuoden 2025 aikana 307 247 jäsenestä 305 361 jäseneen eli yhteensä 1 886 henkilöllä. Vuoden alun jäsenmäärään suhteutettuna muutos oli -0,6 prosenttia. Jäsenmäärän väheneminen oli pienintä vuoden 2009 jälkeen. Poikkeuksellisen suotuisa jäsenkehitys johtui kirkkoon liittymisten ja kasteiden lukumäärän kasvusta, kirkosta erojen vähenemisestä sekä erittäin suuresta kotimaan muuttovoitosta (+2 971 jäsentä).

 

Alle yksivuotiaita lapsia kastettiin seurakuntien jäseniksi yhteensä 2 423 eli 192 lasta enemmän kuin vuonna 2024. Tähän vaikutti syntyneiden lukumäärän kasvu; Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elävänä syntyi Helsingissä vuonna 2025 yhteensä 6 841 lasta eli 565 lasta enemmän kuin vuonna 2024. Peräti 42 prosentissa Helsingin seurakuntien alle yksivuotiaiden kasteista lapsi oli rekisteröity väestötietojärjestelmään jo ennen kastetta.

 

Kirkkoon liittyi vähintään yksivuotiaita helsinkiläisiä yhteensä 2 443 eli 273 henkilöä enemmän kuin vuonna 2024. Yksittäisistä ikäluokista eniten liittyjiä oli 14- ja 15-vuotiaissa. Näissä rippikouluikäisten ikäluokissa liittyjien määrä myös kasvoi eniten edellisvuodesta.

 

Kirkosta erosi vuoden 2025 aikana yhteensä 5 846 jäsentä eli 243 jäsentä vähemmän kuin vuonna 2024. Kirkosta eronneiden lukumäärä oli pienin kymmeneen vuoteen. Seurakunnistamme kuoli vuoden 2025 aikana yhteensä 3 631 jäsentä, 33 vainajaa vähemmän kuin vuonna 2024.

Rippikoulun suoritti vuonna 2025 yhteensä 3 556 Helsingin seurakuntien jäsentä. Heistä 3 358 oli vuonna 2010 syntyneitä eli he kuuluivat 15 vuotta täyttäneiden rippikouluikäluokkaan. Rippikoululaisten määrä nousi nyt kolmatta vuotta peräkkäin ja oli kymmeneen vuoteen suurin.

Myös kirkollisten vihkimisten lukumäärä kasvoi edellisvuodesta, 151 parilla.  Helsingin seurakuntien jäsenten kirkollisia vihkimisiä oli vuonna 2025 yhteensä 879, siviilivihkimisiä vastaavasti 876. Kirkollisten vihkimisten lukumäärä oli suurin vuoden 2022 jälkeen.


Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Helsingissä oli 31.12.2025 yhteensä 695 526 asukasta. Tämän mukaan 43,9 prosenttia Helsingin väestöstä kuului 31.12.2025 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. (Prosenttiluku ei sisällä niitä helsinkiläisiä, jotka ovat jäsenenä Olaus Petri tai Deutsche Gemeinde -seurakunnissa.)

Vuoden 2025 jäsentietojen yhteenveto ja vertailu vuosiin 2022–2024 on esitetty vuositilaston taulukossa 3. Seurakunnittainen yhteenveto jäsenmäärän muutostapahtumista 2025 on koottu taulukkoon 4.

 

Lisätiedot

Asian esittelijä