RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 10
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lausunto pastori Remo Ronkaisen virkavapaa-anomuksesta
Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto 02.02.2026 § 10 164/01.01.03/2026 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Roihuvuoren seurakunta Kaskinen Timo Pekka
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto päättää puoltaa pastori Remo Ronkaisen liitteen 13 mukaista virkavapaa-anomusta.
Käsittely
Neuvoston jäsen Susanna Ronkainen jääväsi itsensä pykälän käsittelyn ajaksi.
Päätös
Seurakuntaneuvosto päätti puoltaa pastori Remo Ronkaisen liitteen 13 mukaista virkavapaa-anomusta.
Selostus
Pastori Remo Ronkainen on valittu ulkosuomalaistyöhön Sydneyn Etelän Ristin suomalaisen seurakunnan pastorin tehtävään Australiaan kolmeksi vuodeksi alkaen vuodesta 2026. Tehtävässä aloittamisen tarkka ajankohta on toistaiseksi avoin viisumiprosessin aikatauluun liittyvän epävarmuuden vuoksi.
Ronkainen anoo Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta virkavapautta ulkomaankomennuksen ajaksi ja pyytää Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvostoa puoltamaan virkavapaa-anomusta edellyttäen, että Ronkainen saa tarvittavan viisumin Australiaan. Virkavapaan ajankohta olisi alustavasti keväästä 2026 alkaen ja enintään 31.12.2029 saakka.
Lisätiedot
Asian esittelijä
Jakelu
Remo Ronkainen ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli
| Edellinen asia | Seuraava asia |