Dynasty tietopalvelu
Helsingin seurakuntayhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 31


 

Yhteisen kirkkovaltuuston paikkojen jakautuminen seurakuntien kesken toimikaudella 2027–2030

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 23.04.2026 § 31

465/00.00.01/2025

 

 

 

  

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston paikkajaon toimikaudella 2027-2030 selostusosassa (yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2026) esitetyn mukaisesti.

 

 

Käsittely

Hallintojohtaja Juha Silander selosti asiaa.

Pöydille oli jaettu uusi korjattu versio.

Käsittelyn aikana käytettiin yksi puheenvuoro.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 23.04.2026 § 133 

465/00.00.01/2025

 

 

 

Esittelijä Vs. seurakuntayhtymän johtaja Forsén Stefan

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1) poistaa 9.4.2026 § 113 tekemänsä päätöksen ja ratkaista asian uudelleen siten, että Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston esitettävää paikkajakoa toimikaudella 2027-2030 korjataan tässä selostusosassa esitetyn mukaiseksi.


Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää

2) Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston paikkajaon toimikaudella 2027–2030 selostusosassa (yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2026) esitetyn mukaisesti.


Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

3) tarkastaa välittömästi kokouksessa tämän pykälän

 

 

 

Käsittely

 

Vs. seurakuntayhtymän johtaja Forsén selosti asiaa. 

Käsittelyn aikana käytettiin neljä puheenvuoroa. 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

 

 

Selostus, yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2026

 

 Päätöksessä olevan asiavirheen korjaaminen

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 9.4.2026 § 113 esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston paikkajaon toimikaudella 2027–2030 selostusosassa esitetyn mukaisesti. Esitetty paikkajako on osana asian päätöshistoriaa.

Paikkajaossa sovellettu laskentatapa on kuitenkin osoittautunut yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen jälkeisessä tarkastelussa ongelmalliseksi, koska se ei perustu suoraan todelliseen jaettavaan paikkamäärään vaan laskennallisesti muokattuun arvoon.

Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen (kohta 1), tai asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen (kohta 4). Päätöksen tehnyt viranomainen voi korjata aiempaa päätöstään omasta aloitteestaan (52 §).

Taustaa

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti 12.3.2026 pitämässään kokouksessa (pykälä § 22), että Helsingin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa on seuraavalla toimikaudella 85 jäsentä. Kirkkojärjestyksen mukaan yhteisen kirkkovaltuuston tulee päättää kirkkovaltuuston paikkojen jakamisesta viimeistään vaalivuoden kesäkuussa. (KJ 3:45) Kun yhteisen kirkkovaltuuston jäsenmäärä muuttuu, tulee myös paikkojen jakaminen seurakuntien kesken päättää uudelleen.

Kirkkojärjestyksen 3. luvun 45 §:ssa paikkajaosta todetaan seuraavalla tavalla:

”Yhteinen kirkkovaltuusto päättää viimeistään vaalivuoden kesäkuussa yhteisen kirkkovaltuuston paikkojen jaon. Jäsenten paikoista annetaan kullekin seurakunnalle ensin kaksi paikkaa tai, jos seurakuntia on enemmän kuin 20, yksi paikka. Muut paikat jaetaan seurakuntien läsnä olevien jäsenten lukumäärien suhteessa.”

Helsingin seurakuntayhtymässä on 19 seurakuntaa, joten tasajaossa jaetaan ensin 38 paikkaa, jonka jälkeen jäsenmäärän perusteella jaettavaksi jää 47 paikkaa.


 

Päätösehdotuksen perustelut


Laskentatapa ja sen tarkistaminen


Aiemmassa valmistelussa (YKN 9.4.2026 § 113) käytettiin laskentatapaa, jossa jäsenmäärän perusteella jaettavaa paikkamäärää (47) muutettiin laskennallisesti desimaalitarkkuudella siten, että seurakuntien kesken jaettavien paikkojen kokonaisluku saatiin vastaamaan jaettavissa olevien paikkojen määrää.

Kirkkolainsäädäntö ei ota erikseen kantaa siihen, minkälaisella algoritmilla kunkin seurakunnan jäsenmäärän perusteella saamien paikkojen laskennallinen määrä (murtoluku) muutetaan kokonaisluvuksi, eli mitä lisätoimenpiteitä normaalien pyöristyssääntöjen lisäksi sovelletaan, jotta seurakuntien yhteenlasketut paikkamäärät vastaavat valtuuston paikkamäärää.

Jälkikäteisessä tarkastelussa sovellettu laskentatapa on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi, koska se ei perustu suoraan todelliseen jaettavaan paikkamäärään (47) vaan laskennallisesti muokattuun arvoon.

Selkeyden, matemaattisen johdonmukaisuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden varmistamiseksi jäsenmäärän perusteella jaettavien paikkojen jako seurakuntien välillä on perusteltua toteuttaa siten, että:

-          ensin jaetaan kunkin seurakunnan saaman laskennallisen paikkamäärän osoittamat kokonaisosan mukaiset paikat (esim. laskennallinen luku 2,58 antaisi tässä vasta kaksi paikkaa), jonka jälkeen

-          vielä jakamatta jääneet paikat jaetaan laskennallisten paikkamäärien desimaaliosien perusteella suuruusjärjestyksessä, kunnes kaikki paikat on jaettu.

 


Perustelut valitulle laskentatavalle

 

Valittu laskentatapa perustuu suoraan kirkkojärjestyksen mukaiseen paikkajakoon (kaksi paikkaa + suhteellinen jako) sekä todelliseen jaettavaan paikkamäärään. Näin seurakuntien paikkamäärien muodostuminen on yksiselitteisesti johdettavissa ja tarkistettavissa.

 

Sama laskentaperiaate on ollut käytössä Helsingin seurakuntayhtymässä aiemmassa, vuoden 2022 paikkajaossa, mikä tukee hallinnollista johdonmukaisuutta.

 

Lisäksi vastaava logiikka ilmenee myös vaalilain 6 §:stä, joka käsittelee kansanedustajien paikkojen jakoa. Kyseisen lain mukaan paikat jaetaan ensin kokonaislukujen perusteella ja loput desimaaliosion mukaisessa järjestyksessä.

Vaikka kyseinen laki ei sellaisenaan olekaan sovellettavissa kirkolliseen päätöksentekoon, antaa se kuitenkin yleiskäsityksen lainsäätäjän tahtotilasta (vastaavanlaisia) paikkajakoja toteutettaessa.

 

Vaalilain 6 §:n 2. momentissa todetaan paikkajaosta seuraavasti:

”Kansanedustajien paikkojen jako vaalipiirien kesken Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiriä lukuun ottamatta toimitetaan niiden Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella, joilla väestötietojärjestelmän tietojen mukaan on ollut kotikunta Suomessa asianomaisessa vaalipiirissä kuudennen vaalipäivää edeltävän kalenterikuukauden viimeisenä päivänä. Jako, jossa otetaan huomioon vaalivuoden alussa voimaan tulevat kuntajaon muutokset, toimitetaan jakamalla kunkin vaalipiirin Suomen kansalaisten lukumäärä vaalipiirien yhteenlasketulla Suomen kansalaisten lukumäärällä ja kertomalla saatu luku luvulla 199 (kansanedustajien kokonaismäärä). Kuhunkin vaalipiiriin tulee laskutoimituksen osoittamaa kokonaislukua vastaava paikkamäärä. Jos kaikki paikat eivät tule näin jaetuiksi, loput paikat jaetaan vaalipiirien kesken laskutoimituksen osoittamien lukujen desimaaliosien suuruuden mukaisessa järjestyksessä.”

 

Vaikutus paikkajakoon

Laskentatavan täsmentäminen johtaa siihen, että yksi paikka siirtyy Munkkiniemen seurakunnalta Malmin seurakunnalle. Näin Munkkiniemen seurakunnan paikkamääräksi muodostuu kolme (3) paikkaa ja Malmin seurakunnan paikkmääräksi yhdeksän (9) paikkaa. Muiden seurakuntien paikkamääriin muutos ei vaikuta.

Oheinen taulukko kuvaa paikkajaon toteutumisen seurakuntien välillä laskentatavan 2 eli vaalilain 6.2 §:n mukaisen laskutavan:

 

 

 

 

JÄSENET

 

JAKO

 

PAIKAT

 

YKV 23 - 26

 

1.1.2026

 

OSA

 

A

B

C

YHTEENSÄ

 

 

PAIKAT

MUUTOS

Haaga

12804

4,19 %

 

1,97074

 

2

1

1

4

4,7 %

 

4

 

Mikael

21001

6,88 %

 

3,23239

 

2

3

0

5

5,9 %

 

6

-1

Tuomiokirkko

29185

9,56 %

 

4,49204

 

2

4

0

6

7,1 %

 

7

-1

Herttoniemi

14958

4,90 %

 

2,30228

 

2

2

0

4

4,7 %

 

5

-1

Kallio

17725

5,80 %

 

2,72816

 

2

2

1

5

5,9 %

 

5

 

Kannelmäki

12659

4,15 %

 

1,94842

 

2

1

1

4

4,7 %

 

4

 

Lauttasaari

12426

4,07 %

 

1,91256

 

2

1

1

4

4,7 %

 

4

 

Malmi

43174

14,14 %

 

6,64518

 

2

6

1

9

10,6 %

 

10

-1

Munkkiniemi

10082

3,30 %

 

1,55178

 

2

1

0

3

3,5 %

 

4

-1

Oulunkylä

18726

6,13 %

 

2,88223

 

2

2

1

5

5,9 %

 

5

 

Paavali

13881

4,55 %

 

2,13651

 

2

2

0

4

4,7 %

 

4

 

Pakila

11775

3,86 %

 

1,81236

 

2

1

1

4

4,7 %

 

4

 

Pitäjänmäki

7906

2,59 %

 

1,21686

 

2

1

0

3

3,5 %

 

3

 

Roihuvuori

16706

5,47 %

 

2,57132

 

2

2

1

5

5,9 %

 

5

 

Töölö

26016

8,52 %

 

4,00428

 

2

4

0

6

7,1 %

 

6

 

Vuosaari

14697

4,81 %

 

2,26211

 

2

2

0

4

4,7 %

 

5

-1

Johannes

11332

3,71 %

 

1,74418

 

2

1

1

4

4,7 %

 

4

 

Matteus

4558

1,49 %

 

0,70155

 

2

0

1

3

3,5 %

 

3

 

Petrus

5750

1,88 %

 

0,88502

 

2

0

1

3

3,5 %

 

3

 

YHTEENSÄ

305361

100 %

 

47

 

38

36

11

85

100 %

 

91

-6


Taulukko 1. Yhteisen kirkkovaltuuston paikkojen jakaminen seurakuntien välillä laskentatavan 2 mukaan.

Sarakkeiden selitykset:

  • JAKO-OSA = seurakunnan osuus jäsenistä * 47
  • A = kaksi paikkaa, jotka jokainen seurakunta saa paikkajaon aluksi
  • B = JAKO-OSAN kokonaisosan perusteella määräytyvät paikat
  • C = JAKO-OSAN desimaaliosan perusteella määräytyvät paikat
  • YHTEENSÄ = A + B + C
     

Yhteenveto
 

Nyt esitettävä paikkajako perustuu täsmennettyyn ja matemaattisesti johdonmukaiseen laskentatapaan, joka pohjaa todelliseen paikkojen kokonaismäärään.

Tämän vuoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään, että se poistaa 9.4.2026 § 113 tekemänsä päätöksen ja ratkaisee asian uudelleen siten, että se esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston paikkajako toimikaudella 2027–2030 toteutetaan tässä selostusosassa esitetyn mukaisesti.

Mikäli yhteinen kirkkoneuvosto päättää hyväksyä esitykset, muutetaan myös yhteisen kirkkovaltuuston 23.4.2026 pykälää niin, että korjattu päätösesitys jaetaan kokouksessa pöydälle.

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 09.04.2026 § 113
465/00.00.01/2025

 

 

 

 

Esittelijä Vs. seurakuntayhtymän johtaja Forsén Stefan

 

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston paikkajaon toimikaudella 2027–2030 selostusosassa esitetyn mukaisesti.

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin kolme puheenvuoroa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus, yhteinen kirkkoneuvosto 9.4.2026 § 113

 

Taustaa

Vuoden 2026 alusta alkaen yhteisen kirkkovaltuuston jäsenmäärästä päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Kirkkojärjestys määrää yhteisen kirkkovaltuuston jäsenten vähimmäismäärästä. (KJ 3:45) Koska Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntien läsnäolevien jäsenten yhteenlaskettu määrä 1.1.2026 on yli 300 000, valtuuston vähimmäiskoko on 69 jäsentä.

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti 12.3.2026 pitämässään kokouksessa (§ 22), että Helsingin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa on seuraavalla toimikaudella 85 jäsentä.

Yhteisen kirkkovaltuuston tulee päättää kirkkovaltuuston paikkojen jakamisesta viimeistään vaalivuoden kesäkuussa. (KJ 3:45) Yhteisen kirkkovaltuuston paikkojen jakautuminen ilmoitetaan seurakuntavaalien ehdokasasettelua koskevassa vaalikuulutuksessa, joka julkaistaan jo toukokuussa.

 

Päätösehdotuksen perustelut

Kirkkovaltuuston paikkajako toteutetaan niin, että kullekin seurakunnalle annetaan ensin kaksi paikkaa. Jos seurakuntayhtymään kuuluu enemmän kuin kaksikymmentä seurakuntaa, kullekin seurakunnalle annetaan ensin yksi paikka. Tämän jälkeen jäljelle jäävät paikat jaetaan seurakuntien läsnä olevien jäsenten lukumäärien suhteessa. (KJ 3:45)

Alla olevasta taulukosta käy ilmi seurakuntien tämänhetkinen paikkamäärä sekä paikkojen jakautuminen seuraavalla toimikaudella.

 

Aikataulu

Yhteisen kirkkovaltuuston tulee kirkkojärjestyksen mukaan päättää kirkkovaltuuston paikkojen jakamisesta viimeistään vaalivuoden kesäkuussa. (KJ 3:45)

Yhteisen kirkkovaltuuston paikkojen jakautuminen ilmoitetaan seurakuntavaalien ehdokasasettelua koskevassa vaalikuulutuksessa, joka julkaistaan jo toukokuussa.

 

Vaikutusten ja riskien arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Toimivallan perusteet

Kirkkojärjestys 3 luku 45 §

Hallintolaki 50 § ja 52 § [lisätty 23.4.2026 käsittelyn yhteydessä]

 

Lisätiedot

Hallintojohtaja Juha Silander, juha.silander@evl.fi

Erityisasiantuntija Riikka Myllys, riikka.myllys@evl.fi

Johtava juristi Saara Haukipuro, saara.haukipuro@evl.fi 

 

Jakelu

Seurakunnat