RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.03.2026/Pykälä 36
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Seurakunnan edustajien nimeäminen Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen 2026
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 11.03.2026 § 36 136/00.01.00/2026 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Munkkiniemen seurakunta Vähäkangas Päivi
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto nimeää kaksi Munkkiniemen seurakunnan edustajaa Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen.
Käsittely
Päätös
Seurakuntaneuvosto nimesi Munkkiniemen seurakunnan edustajiksi Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen pastori Riikka Kuusisalon ja Helena Moilasen.
Päätöshistoria
Selostus
Suomen Lähetysseuran vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina 29.8.2026.
Vuosikokoukseen lähettävät edustajia Lähetysseuran jäsenet eli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat. Lähetysseuralla on lisäksi muita yhteisöjäseniä sekä henkilöjäseniä.
Seurakunnat saavat sääntöjen mukaan lähettää yhdistyksen kokouksiin edustajia läsnä olevan jäsenmääränsä mukaisesti seuraavasti:
- alle 15000 jäsentä: enintään 2 edustajaa
- 15001-30000 jäsentä: enintään 3 edustajaa
- yli 30000 jäsentä: enintään 4 edustajaa
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Kirkkoherra Päivi Vähäkangas
paivi.vahakangas@evl.fi
Jakelu
| Edellinen asia | Seuraava asia |