Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Esityslista 26.03.2026/Asianro 11


 

Lupa- ja valvontaviraston valituslupahakemus korkeimpaan hallinto-oikeuteen työaikaa ja työajattomuutta koskevassa asiassa

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 26.03.2026  

438/01.00.00/2024

 

 

 

Esittelijä Vs. seurakuntayhtymän johtaja Forsén Stefan

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tiedoksi valituslupahakemusta koskevan asian.

 

 

 

 

Käsittely

 

Päätös

 

 

Selostus

Taustaa

Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti 6.2.2026 kumota päätöksen, jolla Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) oli sakon uhalla määrännyt Tuomiokirkkoseurakunnan pitämään työaikakirjanpitoa jokaisen arvioinnin perusteella työaikalain soveltamisen piirissä olevan hengellistä työtä tekevän kaikista tehdyistä työtunneista ja niistä suoritetuista korvauksista. Taustalla oli AVI:n näkemys siitä, ettei päätöksen kohteena olevien viranhaltijoiden kohdalla täyttynyt työaika-autonomia eli työajattomuus. AVI:n päätöksen kumoaminen oli merkityksellistä koko kirkon kannalta sillä esimerkiksi pappien tai nuorisotyönohjaajien työtä on perinteisesti pidetty työajattomana työaikalain mutta myös työn järjestämisen näkökulmasta.

 

Valituslupahakemus korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Lupa- ja valvontavirasto (korvasi AVI:t vuoden 2026 alusta) on nyt hakenut korkeimmasta hallinto-oikeudesta (KHO) valituslupaa hallinto-oikeuden ratkaisuun. Valituslupahakemuksessaan virasto on vedonnut mm. siihen, ettei hallinto-oikeudella ole ollut toimivaltaa tutkia asiaa näin laajasti ja toisaalta siihen, ettei Tuomiokirkkoseurakunta ole osoittanut riittävällä tavalla, että työaika-autonomia toteutuu päätöksen kohteena olevien viranhaltijoiden kohdalla. Mikäli KHO antaa Lupa- ja valvontavirastolle valitusluvan, siirtyy asia KHO:n uudelleen arvioitavaksi. Aika-arviota KHO:n käsittelystä ei voida tarkkaan antaa. Mikäli valituslupaa ei anneta, on käsittelyn kesto todennäköisesti vain muutamia kuukausia. Jos taas valituslupa annetaan, on käsittelyn kesto todennäköisesti puolesta vuodesta vuoteen.

 

Lisätiedot

Riitta Kajader, henkilöstöjohtaja, riitta.kajander@evl.fi

Mikko Sulander, HR- ja hallintojuristi, mikko.sulander@evl.fi