RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 24
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Myllypuron kirkon osaperuskorjauksen tilannekatsaus
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.03.2026 § 24 60/03.01.02/2026 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Herttoniemen seurakunta Helaseppä Minnamari
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi
Käsittely
Projektipäällikkö Mikko Lindroth osallistuu asian käsittelyyn
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus
Herttoniemen seurakuntaneuvosto merkitsi kokouksessaan 8.4.2025 (§ 48) tiedoksi Myllypuron kirkon kuntoraportit ja seurakuntayhtymän kiinteistöosaston tuottamat selvitykset kirkon korjaustarpeista, korjausaikataulusta ja kustannusarviosta sekä sitoutui siihen, että Myllypuron kirkko on seurakunnan käytössä pitkälle tulevaisuuteen.
Tehtyjen selvitysten ja Herttoniemen seurakunnan päätösten pohjalta yhteinen kirkkovaltuusto teki 11.9.2025 (§ 64) päätöksen Myllypuron kirkon osaperuskorjaushankkeesta ja enimmäiskustannusarvion (2,3 milj. €) hyväksymisestä.
Osaperuskorjaushanke on tällä hetkellä suunnitteluvaiheessa ja siirtyy maaliskuussa urakkakilpailutusvaiheeseen. Osaperuskorjauksen on tarkoitus alkaa kesäkuussa ja kestään vuoden 2026 loppuun saakka.
Tutkimuksiin pohjautuviin toimenpide-ehdotuksiin ei suunnitteluvaíheessa ole tullut merkittäviä muutoksia. Muutoksista voidaan mainita päiväkerhotilojen lattian laajempi korjaus, perustusten itäsivun kuivatuskorjaus, entisen asunnon ilmanvaihdon laajempi uusiminen, ääneneristysten laajempi lisääminen sekä sähköjen osalta sähköliittymän korottaminen. Nämä muutokset ovat vielä hankkeen kokonaiskustannuksia tarkasteltaessa budjetin sisällä.
Suunnitteluissa on pyritty noudattamaan rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria ja ne ovat vaikuttaneet mm. materiaalivalintoihin. Valaistuksessa säilytetään alkuperäisiä valaisimia, joiden tekniikka kuitenkin uudistetaan nykyaikaiseksi. Esille ei ole tullut sellaisia muutostarpeita, jotka edellyttäisivät rakentamisluvan hankkimista. Pääsuunnittelija on varmistanut tämän rakennusvalvonnalta. Suunnittelun aikataulu on ollut tiukka, mutta hanke etenee tällä hetkellä suunnitellussa aikataulussa.
Seurakunnan työntekijöiltä on kysytty väistötilojen tarpeista ja toimitettu näitä koskeva listaus kiinteistöosastolle. Myös Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin kanssa on käyty alustavaa keskustelua erityisesti jumalanpalveluselämän toteutumisesta osaperuskorjauksen aikana. Mikäli väistötiloissa aiotaan viettää säännöllisiä messuja, tulee seurakuntaneuvoston anoa tähän lupaa tuomiokapitulilta.
Seurakunnan haasteena tulee erityisesti olemaan myös kirkollisten toimitusten järjestäminen osaperuskorjauksen aikana, sillä Kulosaaren kirkon käyttöaste viikonloppuisin on jo nyt korkea. Myllypuron kirkosta poissiirtyvien Herttoniemen seurakunnan messujen ja toimitusten lisäksi myös arabiankielinen työ tarvitsee tiloja vastaaviin käyttötarkoituksiin.
Osaperuskorjauksen projektipäällikkönä toimii Mikko Lindroth Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöosastolta. Hän vierailee seurakuntaneuvoston kokouksessa kertoen ajankohtaisesta tilanteesta ja vastaten esitettyihin kysymyksiin.
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Projektipäällikkö Mikko Lindroth,
Kirkkoherra Minnamari Helaseppä,
Jakelu
| Edellinen asia | Seuraava asia |