RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 29
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut mahdolliset asiat
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.03.2026 § 29
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus
Simuman ystävyysseurakuntamatka
Seurakuntaneuvosto sai kokouksensa aikana toiminnanvetäjien kokouksen terveiset ja nuorisohallituksen edustajan kautta epävirallisen tiedon, että nuorisohallituksessa olisi neljä kiinnostunutta matkalle lähtijää.
Neuvosto on kokouksessaan 10.3 (§13) päättänyt, että seurakunta varaa ystävysseurakuntamatka Simunaan nuorisohallitukselle kaksi paikkaa, jotka maksetaan seurakuntaneuvoston budjetista.
Keskusteltiin siitä että kirkkoherra kontaktoi nuorisohallituksen puheenjohtajan, Otto Haantolan, saadakseen virallisen tiedon. Kirkkoherra tekee kokonaisarvion
tilanteesta ja tarvittavat viranhaltijapäätökset.
| Edellinen asia | Seuraava asia |