RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Esityslista 09.12.2025/Asianro 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kirkkoherran katsaus
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.12.2025
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi.
Päätös
Selostus
Kirkkoherra kertoo seurakunnan ajankohtaisista asioista. Luottamushenkilöt kertovat yhteisten luottamuselinten kuulumiset. Seurakuntaneuvostolle on ilmoitettu, ettei nuorisohallitus pysty lähettämään edustajaansa tähän kokoukseen.
Seurakunnan viimeaikaisia tapahtumia
Seurakunnan loka-marraskuussa suoritettu piispantarkastus sujui sunnitellusti. Visitaatiopäivät päättyivät juhlalliseen messuun Myllypuron kirkossa 16.11.2025. Piispantarkastuspöytäkirja on odotettavissa vasta vuoden 2026 puolella.
Seurakunnan syksy on ollut muutoinkin täynnä erityisiä juhlatapahtumia. Kulosaaren hautausmaan 100-vuotisjuhlaa vietettiin piispa Teemu Laajasalon johdolla 8.11.2025. Ensimmäisenä adventtisunnuntaita puolestaan vietettiin 90 vuotta täyttäneen Kulosaaren kirkon kaksikielistä juhlamessua yhteistyössä Matteus församlingin kanssa. Myös Kulosaaren Kirkkovakka ry juhlii kuluvana vuonna 60-vuotistaivaltaan ja on sen kunniaksi järjestänyt muun muasssa Kulosaaren kirkon 90-vuotijuhlien juhlaseminaarin ja -kahvituksen sekä Veljekset Löytty -konsertin marraskuussa.
Seurakunnan taloustilanne
Seurakunnan taloustilanne on joulukuun alkaessa edelleen hyvin suunnitellun mukainen. Tarkempi tuloslaskelma, josta on irrotettu seurakunnan säästöt sekä tulopuolella strategian toimeenpanomäärärahat ja seurakunnalle vasta tammikuussa 2026 tilitettävä vuoden 2025 tarveharkintainen määräraha (Seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisprojektiin liittyen) jaetaan seurakuntaneuvoston jäsenille liitteenä. Tuloslaskelmat luvut vertautuvat siten elokuussa 2024 laadittuun talousarvioon.
Yhteisen kirkkovaltuuston Herttoniemen seurakunnalle Myllypuron elintarvikeavun työn tukemiseen myöntämä avustus 41 300 € tulee jäämään osittain käyttämättä. Tähän on erityisesti syynä se, ettei avustuksella ole ollut paloturvallisuussyistä mahdollista hankkia aiottua kylmälaitteistoa eikä uusia käyttötarpeita ole sen sijaan ilmennyt. Yhteisen seurakuntatyön johtajan kanssa selvitellään parhaillaan, onko avustusta mahdollista siirtää ainakin osin seuraavalle vuodelle vai palautetaanko ylijäävä osuus. Elintarvikeavun toiminnan suurena haasteena on, että ruokahävikki on aiemmista vuosista aivan olennaisesti vähentynyt eikä saaduilla Helsingin kaupungin ja valtion myöntämillä yleisavustuksilla saa hankkia ruokaa. Tämän vuoksi toiminnan tulevaisuus on kysymysmerkki.
Rippikoululeirien osallistumisten osalta vuonna 2025 Herttoniemen seurakunnan leireille osallistui 31 muiden helsinkiläisten seurakuntien alueilla asuvaa nuorta. Herttoniemen seurakunnan alueella asuvista nuorista puolestaan 39 osallistui muiden helsinkiläisten seurakuntien leireille. Herttoniemi maksaa siten yhteensä 6 400 € ylimääräistä korvausta muille seurakunnille. Eniten nuorten liikkumista on molempiin suuntiin Roihuvuoren ja Herttoniemen seurakuntien välillä.
Seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisprojektin päätös
Kirkkoherra kertoo kaksivuotisen ja vuodenvaihteessa päättyvän Seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisprojektin kuulumiset. Projektin päätöstilaisuus järjestettiin kaikille avoimena tilaisuutena 13.11. Tilaisuus oli myös osa Herttoniemen seurakunnan piispantarkastuksen vierailupäivien ohjelmaa. Seurakunta kiittää projektipäällikkö Helmi Kalliota hyvin hoidetusta työstä ja toivottaa hänelle siunausta jatkoon!
Uuden tilan käyttöönoton projekti
Pastori Sari Oikarinen on käynnistänyt suunnitellusti Hiihtäjäntie 1 -vuokratilan käyttöönoton ja seurakunnan keskialueen toiminnan uudelleenmuotoiluprojektin. Uuden tilan ovet ovat ensimmäistä kertaa julkisesti auki su 14.12. ja silloin halukkaat pääsevät kommentoimaan ehdotuksia uusiksi kalusteiksi. Uuden vuoden ensimmäinen avoin työpaja tilassa järjestetään tammikuun kolmannella viikolla.
Simunan ystävyysseurakuntatyön kuulumiset
Herttoniemen seurakunnalla on ollut vanhastaan ystävyystoimintaa Viron Simunan seurakunnan kanssa. Korona-ajasta lähtien ystävyystoiminta on kuitenkin ollut minimissään. Vuoden 2025 talousarviossa seurakunnan musiikkitoimintaan on myönnetty määrärahaa joko Tukholmaan tai Viroon suuntautuvalle matkalle. Suunnitelmissa on nyt helatorstain 2025 ympärille ajoittuva kuoro- ja seurakuntamatka Simunaan. Simunan nykyinen kirkkoherra Enn Salveste on myös kevätkaudella jäämässä eläkkeelle ja tulee siksi seurueineen tervehdyskäynnille seurakuntaan 14.12.2025 osallistuen muun muassa Kulosaaren kirkon messuun.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |