Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 72


 

Kirkko ja kaupungin verkkosivujen kehittäminen

 

Kirkko ja kaupungin johtokunta 10.11.2025 § 72

119/00.01.01/2025

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Kirkko ja kaupungin johtokunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin kuusi puheenvuoroa.

 

Päätös

Esityksen mukaan.

 

 

Päätöshistoria

 

 

 

 

Selostus

Kirkko ja kaupungin verkkosivusto on kilpailutettu viimeksi yhteisen mediatoimituksen aloittaessa toimintansa noin yhdeksän vuotta sitten. Tänä aikana verkkosivujen ulkoasua ja sivuston toiminnallisuuksia on päivitetty moneen kertaan. Järjestelmä on toimiva, mutta verkkosivuston teknisen toimittajan resurssit ovat niukat. Kanavasuunnitelman mukainen digitaalisuuden kehittäminen edellyttää myös sivustolta paljon. Sen on oltava erilaisiin tarpeisiin joustava ja laajennettava. Myös mahdolliset häiriötilanteet on pystyttävä korjaamaan nopeasti.

Verkkosivusto on tarkoituksenmukaista kilpailuttaa kevään 2026 aikana niin, että uutta sivustoa päästään rakentamaan syksyn 2026 aikana. Sivuston kilpailutus ja rakentaminen ovat vaativia prosesseja. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista hankkia myös Jouluradiolle uusi verkkosivusto samalta tekniseltä toimittajalta. Tällä hetkellä Jouluradion verkkosivusto on hankittu eri toimittajalta, mikä ei ole toiminnallisesti eikä taloudellisesti järkevää. Nykyinen sivusto ei myöskään pysty kovin ketterästi vastaamaan Jouluradion tarpeisiin.

Kilpailuttaminen, uusien sivustojen luominen rajapintoineen ja mittavan verkkoarkiston siirtäminen uusille sivustoille sitovat sekä taloudellisia että henkilöstöresursseja. Vasta kilpailutuksen kautta selviää, tarvitaanko tähän lisämäärärahaa. Arvio on, että kaksi uutta verkkosivustoa tulevat maksamaan yhteensä 100 000–200 000 euroa. Vaihtoehtoja kilpailutukselle ei kuitenkaan ole ja tavoitteena on investointi, jolla Kirkko ja kaupungin verkkomedian kehittäminen turvataan pitkälle tulevaisuuteen. Kehittämispäällikkö Tuure Hurme selvittää asiaa tarkemmin kokouksessa.

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.

 

Lisätiedot

Päätoimittaja Pauli Juusela, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi, p. 09 2340 4020