RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 150
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kirkkoherran katsaus
Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto 04.11.2025 § 150
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus
Kirkkoherra kertoo seurakunnan ajankohtaisista asioista.
Seurakunnan taloustilanne on pysynyt laaditun talousarvion mukaisena. Tarkempi talouden toteuma on liitteenä.
Seurakunnan keskialueen uuden tilan käyttölupa on saatu lokakuun puolivälissä. Pastori Sari Oikarinen vastaa tilan toiminnan käynnistämisestä.
Kirkkoherra kertoo piispantarkastuksen etenemisestä. Piispanmessu on Myllypuron kirkossa 16.11. klo 12. Seurakuntaneuvoston jäsenten toivotaan osallistuvan tilaisuuteen.
Luottamushenkilöt kertovat yhteisten luottamuselinten ja nuorisohallituksen edustaja nuorten kuulumiset.
| Edellinen asia | Seuraava asia |