RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 82
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Alkuvuoden kirkkokolehdit 2026
Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.12.2025 § 82 591/02.03.06/2025 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Pitäjänmäen seurakunta Vuori Maika
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman ajalle 1.1.–5.7.2026.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana Raija Korhonen esitti, että loppiaisena 6.1. ja kiirastorstaina 2.4. kerättävä kolehti jaetaan tasan omiin lähetyssopimuskohteisiin. Jukka Tuominen kannatti esitystä. Päätettiin Raija Korhosen esityksen mukaan, että loppiaisena 6.1. ja kiirastorstaina 2.4. kerättävä kolehti jaetaan tasan omiin lähetyssopimuskohteisiin.
Johanna Tuomi esitti, että tuhkakeskiviikon 18.2. kolehti kerätään Alfa Suomi – Alpha Finland ry:n sijaan Suomen Kristilliselle Ylioppilasliitolle. Raija Korhonen kannatti esitystä.
Suoritettiin äänestys. Alkuperäistä esitystä kannattivat Anja Ollila, Heikki Riipi, Helena Lauriala, Pirkko Turunen ja Jukka Tuominen.
Johanna Tuomen esitystä kannattivat Paavo Perttula, Raija Korhonen, Jenni Ruottinen, Anna Laine, Minna Djupsjöbacka ja Petteri Lappi.
Puheenjohtaja totesi, että Johanna Tuomen esitys voitti ja tuhkakeskiviikon 18.2. kolehti kerätään Alfa Suomi – Alpha Finland ry:n sijaan Suomen Kristilliselle Ylioppilasliitolle.
Jenni Ruottinen esitti, että 4.1. kolehti kerätään Parempi avioliitto ry:n sijaan Uskontojen uhrien tuki UUT ry:lle. Johanna Tuomi kannatti esitystä.
Kirkkoherra Maika Vuori esitti, että 4.1. kolehti kerätään Parempi avioliitto ry:n sijaan Alfa Suomi – Alpha Finland ry:lle. Asiaa kannatettiin. Päätettiin, että 4.1. kolehti kerätään Parempi avioliitto ry:n sijaan Alfa Suomi – Alpha Finland ry:lle.
Lisäksi kirkkoherra Maika Vuori otti puheeksi ilmoitusasioihin lisätyn asian koskien kirkkoherran viranhaltijapäätöstä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerättävistä kolehdeista. Kirkkoherra päätti 4.12.2025, että Pitäjänmäen seurakunnan omissa tiloissa järjestetyt Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat evankelisluterilaisen kirkon tunnusomaiseen toimintaan kuuluvia tilaisuuksia ja vuoden 2025 tilaisuuksissa kerättävät käteiskolehdit tilitetään Pitäjänmäen seurakunnan palvelusopimukseen. Omien tilojen ulkopuolella järjestettävissä tilaisuuksissa käytetään Mobile Pay-, tekstiviesti- ja tilisiirtolahjoituksia ja ne osoitetaan suoraan Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut -keräykselle.
Päätös
Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä päivitetyn kolehtisuunnitelman ajalle 1.1.-5.7.2026
Selostus
Kirkkohallituksen 9.10.2025 päivätty yleiskirje nro 25/2025 määrää kirkkojärjestyksen 5 luvan 13§ mukaisesti kirkkokolehdit vuodelle 2026.
Seurakunnan tulee laatia suunnitelma vuoden aikana koottavista kolehdeista. Seurakuntaneuvosto vahvistaa suunnitelman pääjumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista. (KJ 3:5). Suunnitelman tulee sisältää kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin päättämät (2) kolehdit. Suunnitelma voidaan tehdä kausittain.
Pitäjänmäen seurakunnan pääjumalanpalveluksessa kerättävät seurakunnan päätettäväksi annetut kolehdit (tammi-kesäkuun osalta) keskittyvät seurakuntaneuvoston päättämien nimikkolähetyskohteiden, erityisesti alkuvuonna yhteisvastuukeräyksen, sekä toimintaan diakonian ja lasten, nuorten sekä perheiden hyväksi. Kolehtityöryhmä esittää liitteen mukaan yhteensä 20 kolehtia seurakunnan itse valitsemiin kohteisiin, näistä yksi on Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin määräämä kolehti Lasten ja nuorten keskukselle.
Päätöksellä voi olla suotuisia lapsivaikutuksia.
Lisätiedot
maika.vuori@evl.fi
Jakelu
Lähetysrukkanen
Pääsuntio-taloussihteeri
| Edellinen asia | Seuraava asia |