RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 114
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Seurakuntapastorin rekrytoiminen IX seurakuntapastorin virkaan
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto 03.11.2025 § 114 223/01.01.01/2025 |
|
Esittelijä Kirkkoherra, Malmin seurakunta Perttilä Elina
Päätösehdotus
Seurakuntaneuvosto päättää aloittaa IX seurakuntapastorin rekrytoinnin julkisella ilmoittautumismenettelyllä. Virka sijoittuu vaativuusryhmään 601. Virkamääräyksen antaa Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, ja seurakuntaneuvoston lausunto tuomiokapitulille annetaan helmikuun 2026 kokouksessa. Tavoite on, että viranhaltija aloittaa 1.3.2026.
Seurakuntaneuvosto valtuuttaa kirkkoherran valmistelemaan rekrytoinnin yhteistyössä notaarin kanssa siten, että se voidaan avata hyvissä ajoin joulukuussa.
Käsittely
Päätös
Päätösehdotuksen mukaan.
Päätöshistoria
Selostus
Seurakunnan strategiassa on erityisiksi kohderyhmiksi valittu nuoret aikuiset, vapaaehtoiset ja monikulttuuriset ihmiset. Tämän rekrytoinnin painotus on monikulttuurisen ja kansainvälisen työn osaaminen. Työtehtävissä on kirkollisten toimitusten, jumalanpalvelusten ja muun papin perustyön ohella monikulttuurisuuteen liittyviä tehtäviä.
Strategian tekemisen yhteydessä on kirjattu ylös osaamistarpeita, jotka pyritään huomioimaan kaikissa rekrytoinneissa. Näitä ovat vahvat yhteistyö-, vuorovaikutus- ja tiimityötaidot, valmius kehittää osaamista ja työn tekemisen tapoja muuttuvassa toimintaympäristössä, monipuolinen viestinnällinen osaaminen ja halu kehittyä siinä, motivaatio kirkon työhön sekä dialoginen työskentelyote. Kaikki seurakuntaan rekrytoitavat papit tekevät rippikoulutyötä, joten valmius ja soveltuvuus rippikoulun pitämiseen on tarpeen.
Monikulttuurisen työn papin rekrytoinnissa erityisiä osaamistarpeita ovat valmius työskennellä monikulttuurisessa ja moniammatillisessa ympäristössä ja englannin kielen taito (muusta kielitaidosta on hyötyä). Työssä suoriutumista auttavat kansainvälinen työkokemus, ymmärrys seurakuntatyön tekemisen erilaisista kulttuurisista piirteistä, uskontodialoginen osaaminen sekä osaaminen ja kokemus vapaaehtoisten kanssa työskentelystä.
Virkaan voidaan valita myös teologian maisteri, jolle haettaisiin ordinaatiota keväällä 2026. Oleellista tämän viran hyvässä hoitamisessa on vahva osaaminen monikulttuurisesta ja kansainvälisestä työstä sekä näihin teemoihin liittyvä kokemus.
Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia.
Lisätiedot
Elina Perttilä, elina.perttila@evl.fi, p. 09 2340 4410.
| Edellinen asia | Seuraava asia |