Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 99


 

Suunnitelma strategiamäärärahan 2024-2025 käytöstä

 

 

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto 09.09.2024 § 99

204/04.00.00/2024

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra, Oulunkylän seurakunta Kosonen Ulla

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto hyväksyy strategiamäärärahan käyttösuunnitelman selostuksessa olevan esityksen mukaisesti.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Esityksen mukaisesti.

 

Selostus 

Yhteinen kirkkovaltuusto on myöntänyt seurakunnille kesäkuun 2024 kokouksessaan strategista toimeenpanomäärärahaa yhteensä 1 600 000 euroa ja yhteisille palveluille 400 000 euroa. Seurakuntien määrärahaosuus jaetaan siten, että 50% jaetaan tasajakona ja 50% suhteessa seurakuntien jäsenmäärään. Oulunkylän seurakunnan osuus strategian toimeenpanomäärärahasta on 88 786 euroa.

Strategian toimeenpanomäärärahasta päättää kunkin seurakunnan osalta seurakuntaneuvosto. Oulunkylässä johtoryhmä on tehnyt seurakunnalle alustavan pohjaesityksen määrärahan käytöstä yhdessä kirkkoherran kanssa. Yhteisen kirkkovaltuuston suositus on, että määrärahasta käytetään korkeitaan noin puolet henkilöstön määräaikaiseen palkkaamiseen. Määrärahan käytöstä raportoidaan yhteiselle kirkkovaltuustolle toimintakertomuksen yhteydessä, mutta erillistä hankeraporttia ei tehdä. Määräraha tulee käyttää vuosien 2024-2025 aikana.

Pohjaesitys määrärahan käytöstä on seuraava:

Noin puolet määrärahasta (48 000) käytetään määräaikaisen yhteisötyöntekijän palkka- ja henkilöstökuluihin (2kk vuonna 2024, 9,5kk vuonna 2025). Yhteisötyöntekijän vastuulla on saattaa päätökseen vapaaehtoisuus ja osallisuus -proiekti siltä osin, että syksyn 2025 alkuun mennessä Clara-ohjelma on vapaaehtoisille ja työntekijöille toimiva työvälinen osana seurakunnan vahvistuvaa ja kehittyvää vapaaehtoistoimintaa. Etenemistä seurataan asetetuilla mittareilla ja tunnusluvuilla. Toiseksi yhteisötyöntekijän vastaa sovituin osin kirkoissa ja kaupunginosissa -toimintamallin yhteisöllisistä vuositason tapahtumista ja toimintatapojen ja -varmuuden kehittämisestä tulevia vuosia silmällä pitäen. Kirkoissa ja kaupunginosissa -toimintamalli nousee keskeisesti niin yhtymän kuin seurakunnan omasta strategiasta.

20 000 euroa käytetään seurakunnan osallisuuden ja yhteisöllisen toiminnan käynnistämiseen uudessa Postipuiston kaupunginosassa. Määräraha käytetään yhteisöllisten tapahtumien ja tempausten viestintä- ja järjestelykuluihin (vuosina 2024-2025: 4 x pizzaperjantai yhteistoiminnassa alueen yrittäjien kanssa, Pappi paikallisessa -mallin laajentaminen Postipuistoon, Puuroperjantai-katutapahtuma adventtina) sekä muuhun tavoittavaan viestintään ja vuorovaikutustapojen kehittämiseen alueella.

5 000 euroa käytetään seurakunnan osallisuuden ja yhteisöllisen toiminnan vahvistamiseen Koskelan kasvavassa kaupunginosassa. Lisäksi varataan 5 000 euroa muiden uusien alueen asukkaiden tavoittamiseen ja sitouttamiseen seurakunnan jäsenyyteen. Tässä hyödynnetään Postipuistosta ja Koskelasta saatuja kokemuksia, oppia ja palautetta.

5 000 euroa varataan osallistavaan budjetointiin osana nuorten vaikuttajaryhmän ja nuorten aikuisten toiminnan vahvistamista ja kehittämistä. Osallistavan budjetointi aikataulutetaan kaksiosaisesti: Ensimmäinen suunnittelujakso talvi-kevät 2024-25 ja toinen suunnittelujakso syksylle 2025.

Lisäksi 5 000 euron varaus tehdään työntekijöiden ja vapaaehtoisten viestinnälliseen (sosiaalinen media, striimaus) koulutukseen ja välin/ ohjelmistohankintoihin.

Määrärahan käytöstä raportoidaan seurakuntaneuvostolle puolivuosittain (tammikuu 2025, kesäkuu 2025, joulukuu 2025).