Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 195


 

Diakonian asiakastietojärjestelmän pienkehityksen hankinta

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 13.06.2024 § 195

417/02.06.02/2024

 

 

 

Esittelijä Seurakuntayhtymän johtaja Rintamäki Juha

 

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1) hankkia Diakonian asiakkuudenhallintaohjelman (CRM) pienkehitykseen asiantuntijatyötä ajalla 1.7.-31.12.2024 korkeintaan 200 000 eurolla (sis. alv 24%). Hankinta tehdään Elisa Oyj:ltä 15.10.2021 allekirjoitetun hankintasopimuksen puitteissa. Kustannukset merkitään tilausnumerolle 1000430 (CRM-asiakastietojärjestelmä),
2) tarkistaa välittömästi tätä asiaa koskevan pöytäkirjan pykälän.

 

 

Käsittely

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Forsén selosti asiaa.

Käsittelyn aikana käytettiin kuusi puheenvuoroa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Diakonian CRM on HSRKY:n omana Microsoft-tuotteena valmistunut asiakkuudenhallinnan ohjelma, joka korvasi diakoniatyössä aiemmin käytössä olleen Status-järjestelmän. Diakonian CRM otettiin käyttöön kaikissa seurakunnissa tammikuussa 2023. Loppuvuodesta 2023 ohjelmalle teetettiin hyötyjen arviointi, jossa ohjelman käyttäjät antoivat palautetta ja kehitysehdotuksia ohjelman jatkokehitystä varten. Kevään 2024 aikana on tehty jatkokehitystä keskittyen erityisesti järjestelmän käytön helppouden parantamiseen käyttäjäpalautteen perusteella. Kaikkia kehityskohteita ei 30.6.2024 mennessä saada tuotantoon asti, joten kehitystyötä on tarpeen jatkaa myös syksyllä 2024. Kirkkolain muutos kesällä 2024 voi tuoda velvoitteen kirjata asiakassuunnitelma ja palvelutarpeen arviointi asiakkuudenhallintajärjestelmään ja tarvittaviin muutoksiin on varauduttava.

 

Syksyllä kehitettävät asiat ovat:

· Tekstiviestin käyttäminen asiakasviestinnässä suoraan järjestelmästä

· Raportoinnin kehittäminen vastaamaan käyttäjien tarpeisiin

· Asiakassuunnitelma ja palvelutarpeen arviointi, johon kirkkolain muutos kesällä 2024 voi tuoda velvoitteen tehdä muutoksia järjestelmään

· Kriisirahaston toimintojen automatisointi

· Diakonia-asiakkaan laskun maksaminen

· Jouluavustusten kehittäminen

 

 

Lapsivaikutusten arviointi

Asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia

 

Lisätiedot

Riina Lilja, riina.lilja@evl.fi
Stefan Forsén, stefan.forsen@evl.fi

 

Jakelu

Riina Lilja